Edellisestä blogimerkinnästä on kulunut vaatimattomasti puolitoista vuotta aikaa. Miksi lakkasin kirjoittamasta? Ehkä siksi, kun vatsassani kasvaneesta pavusta tulikin ihan oikea ihminen eikä tuntunut enää luontevalta kirjoittaa hänestä. Itsessäni ei oikeastaan ollut mitään raportoitavaa, kun raskaudesta ja imetyksestä loppuviimein selvittiin.
Vai selvittiinkö? Yksi syy kirjoittamisen lopettamiseen oli varmasti myös siinä, että sairastuin. Tai olin kai ollut sairas koko ajan synnytyksestä lähtien, mutta masennus otti totaalisen ylivallan kesällä 2015 ja kävin aika syvällä kuopassa. Se koetteli ihan kaikki elämän osa-alueet ja sieltä on pikkuhiljaa kiivetty ylöspäin. Olen joutunut miettimään, mikä ja kuka oikeasti olen ja millaisia asioita haluan elämältäni. Mitä haluan tehdä työkseni ja missä ja kenen kanssa haluan asua ja elää. Kaikenlaista.
Miksi sitten nyt taas kirjoitan?
On käynyt niin että kroppani kasvattaa taas pientä papua, josta toivottavasti tulee aikanaan ihan oikea ihminen, pikkusisarus Pikkuässälle.
Lyhyt tilannekatsaus:
- mies on sama, koti on sama, Pikkuässä on 2,5-vuotias, hyvin harkitseva, "rauhallinen", huonouninen, esiuhmaikäinen ihmistaimi.
- en ole enää yrittäjä vaan työtön opiskelija. Pienten harharetkien kautta toteutin yhden unelmani ja lähdin aikuisopiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi. Tarkoitus on valmistua joulukuussa -16 eli ei olisi enää paljoa jäljellä. Koulutus on vuoden mittainen täydennyskoulutus, päivät ovat pitkiä (lue: helposti 12-14 h useamman kerran viikossa) ja raskaita, olen supermotivoitunut mutta nyt tilastani johtuen myös todella kovilla niin henkisesti kuin fyysisestikin.
- ruokakuntaan kuuluu ihmisten lisäksi edelleen kaksi koiraa, kissoja ja hevosia. Hevosten lukumäärä on supistunut yhteen omaan ja yhteen seurahevoseen. Nyt kesällä oli pari ylimääräistä laiduntajaa. Lisäksi meillä on viisi kanaa sekä kukko.
- se olennaisin: olen raskaana.
On varmaankin jotain rv 8 tai 9, juuri sitä aikaa kun mietin, miksi helkkarissa tähän piti taas ryhtyä. Kuvottaa ja väsyttää niin ettei eteensä näe. Tissit ovat taas matkalla sinne kohti H-kuppia, särkevät ja ovat tiellä. Koitan olla toiveikas sillä Pikkuässästä tämä kammovaihe meni ohi 12. viikon kohdalla. Toivon samaa kaavaa nytkin. Toistaiseksi tämä raskaus on ollut edellisen kopio.
Häijystä olosta huolimatta tämä raskaus on toivottu, suunniteltu ja hiukan kalenteriakin katsoen aikaansaatu. En minä tästä olosta niin nauti, mutta sisaruus on suuri rikkaus elämässä ja halusimme sen suoda Pikkuässälle. Ja ehkä mekin haluamme vielä olla vanhempia pienelle vauvalle.
PS. Jos satut eksymään tänne blogiin nyt niin ei mitään onnentoivotoksia facebookissa tms., tämä ei ole vielä millään muotoa julkista tietoa.
