Äitiinsä tullut!

Ote minun vauvakirjastani:

Pikkuässä täyttää viikon päästä 4 kk ja vierasti eilen tuon ylläolevan kirjoittanutta eli mammaansa eli minun äitiäni. Kulmien kurtistus, väpisevä alahuuli ja sitten parku.

Sillä lailla!

Minä olen kuulemma vierastanut isäänikin, joka on tullut illalla töistä kotiin.

Taito per päivä

Osaamisrepertuaari kasvaa.

Sunnuntaina opittiin kääntymään selältä kyljelleen ja takaisin. Sitä harjoiteltiin kolme varttia tauotta niin että lopuksi tuli raivokiukkuväsymys kun ei vaan jaksanut enää.

Maanantaina keskityttiin sen sijaan nauramiseen. Naurunkäkätys irtosi kun piilotin pääni vuorotellen molemmin puolin sitteriä ja poukkasin sieltä esiin kiljuen KUKKUU. Kyl maar oli äidillä fiksu olo, vaan pääasia että lapsi nauroi.

Tänään tiistaina ei ole sen koomin käännytty eikä naurettu. On niiden sijaan keskitytty kolmanteen uuteen ja varsin tärkeään taitoon: sylkikuplien pärryyttämiseen.

Aikansa kutakin, sano.

Meillä ei sit ikinä

Meillä ei sit ikinä pueta lasta päästä varpaisiin tyttöväreihin eikä ladota sille erivärisiä kiliseviä kolisevia muovileluja eteen.

Eipä.

Silmäni avautuivat kylässä tajuamaan, ettei meillä ole vauvaleluja. Pikkuässä tuijotti silmät selällään erilaisia hilavitkuttimia ja viihtyi vieraan lelukaaren alla itseksiin hyvän tovin. Kotona oleva Ikean puupalikkalelukaari on aika äkkiä katsottu.

Eläköön solidaarisuus, meille pakattiin pussillinen leluja lainaan. Ja johan on alkanut esineisiin tarttuminen luonnistaa, kun on jotain mihin tarttua. Paska mutsi -morkkis selätetty, onneksi on ystäviä.


Meillä ei sit muuten myöskään nukuta perhepedissä vaan lapsi oppii omaan sänkyynsä heti pienestä. Tähän ei tehdä poikkeuksia paitsi ihan joka yö. Vaihtoehdot on, että minä nukun huonosti koska lapsi ähkii ja pyörii omassa sängyssään ja räpsii hereille puolentoista tunnin sykleissä, tai että minä nukun huonosti yksipuolisten nukkuma-asentojen vuoksi, koska yksi puolen metrin iilimato on koko ajan ihan ihossa kiinni ja täpsyttää pikku jaloillaan minun mahaani ja reisiäni.



Pysyvää on vain muutos.

Hei hei kolmen tunnin päiväunet, nyt jos tunti nukutaan yhteen soittoon niin on aika voittajafiilis. Johtuu ehkä helteistä tai sitten ihan vain muutoksesta. Kaikki jää riipinraapin ja puolitiehen eikä enää pääse ratsastamaan ellei joku ole lapsenvahtina.

Höpöhöpöt myös vähitellen piteneville syöttöväleille, nyt meillä tahdotaan syödä päivisin 2 tunnin välein ja öisin ihan maksimissaan kolmen. Voi johtua helteistä ja niin poispäin.

Mutta onneksi asiat tuntuvat muuttuvan myös toiseen suuntaan joskus: hei hei refluksioireet ja maidonsakeuttaja, näyttäisi siltä että tiemme ovat eronneet. Vielä tulee pulautuksia mutta niihin ei enää liity kipua, ja se viidesti päivässä hikkaaminenkin on laantunut ehkä yhteen hikkaan päivässä.

Ja tervetuloa hetkittäinen varmuus omista valinnoista: meillä on alettu syödä iltaisin velliä pieni määrä (vaikka ollaan vasta 3,5 kk vanhoja ja vellipurkki sanoo 4 kk alkaen), ja joko sen tai jämäkämmän iltarutiinin tai molempien ansiosta yöunille meno on aikaistunut niin että laps nukahtaa ilman suuria seremonioita yhdeksän maissa. Tarkoittaa sitä, että sen jälkeen sohvalla istuu kaksi zombivanhempaa, joilla on nyt sitä paljon puhuttua "omaa aikaa". Vaan mitä sillä tekis, kuuntelis korva ojossa makkarin suuntaan ja söisi iltapalaa tottumuksesta hotkimalla, koska kohta yleensä tarvii taas mennä. Enää ei ihan aina tarvii. Eläköön! Ehkä siihenkin taas joskus tottuu, kunnes taas asiat muuttuu.

Äitienpäivä

Ensimmäinen äitienpäiväni.

Vietin sitä hiukan jo edeltävänä iltana: sain käydä saunassa ihan rauhassa. Vielä on matkaa siihen, että Pikkuässä nukkuisi kohtuulliseen kellonaikaan illalla niin sikeästi, että me molemmat vanhemmat päästäisiin samaan aikaan saunaan, mutta puolivoitto tämäkin.

Varsinaiseen äitienpäivään heräsin kuuden tunnin yöunien (miinus syöttö x2) jälkeen ja lähdin talliin. Nyt loppui pitkään nukutut aamut, minä olen taas vetovastuussa tallitöistä. Ihanaa, pelottavaa, ja ihanaa. Pääskyset on tullut talliin, on siis kesä. Aamut tuoksuu huumaavilta ja on mahtava olla taas töissä. Mutta nukkua voisin hiukan enemmän nyt kun nämä aamuheräämiset alkaa... Tuo lapsi vaan on eri mieltä, eilen illalla se simmahti klo 01. Nukuttaminen aloitettiin vissiin kymmeneltä...

Tallihommien jälkeen lapsi autoon ja nokka kohti oman äitini ruokapatoja, ja sieltä vielä isoäidin luo kahville. Meitä on naisia neljässä polvessa, aika mahtavaa!



Pikkuässä tosin ei ollut ollenkaan oma itsensä, perjantaina saadut rokotukset aiheuttivat kipuhuutokohtauksia joiden vuoksi mamma laukkasi päivystävään apteekkiin hakemaan suppoja (merkitään muistiin: lisää supot hoitolaukun vakiovarusteisiin). Minä heilutin hikisenä karjuvaa lasta turvakaukalossa kaikin voimin ja ehkä silkasta hämmennyksestä lapsi nukahti sinne hetkeksi.

Totesin myös ettei miehen pakkaamassa hoitolaukussa ollutkaan sakeuttajaa. Oli kyllä tuttipullo ja korviketetra mutta ei sitä asiaa minkä vuoksi niitä ronttaan mukana. Aikuismaisesti soitin perään ja napisin asiasta, ihan kuin se enää mitään hyödyttäisi, kun minun ja sakeuttajapurkin välillä oli jo 100 kilometriä.

Suppo auttoi, lapsi rauhoittui ja vierailu saatiin kunnialla hoidettua. Palasin imuroituun kotiin jossa oli vastassa metsälenkitetyt koirat ja makaronilaatikko alkuviikon ruuaksi. Ei paha.




Äitienpäivä.


Miltä se nyt tuntuu. Kuuntelin autossa SMG:a, joka lauloi mitä pidemmälle mitä pidemmälle mitä pidemmälle mä tuun, sitä huonommin muistan kaiken muun. Jotain on pysyvästi muuttunut ja minä olen nyt tällainen, olen kesken, olen äiti.

Internet, tuo opettelevan äidin paras ystävä

Juuri kun luulee että joku asia on jotenkin, se ei enää olekaan.

Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tieto, miksi (huomenna) kolmikuinen vinkuu tissille kahden tunnin välein öin ja päivin ja kaikki väliajat on tyytymätön ja rauhaton. Sillä on tiheän imun kausi. Niitä on kolmeviikkoisella, kuusiviikkoisella, kolmikuisella ja viisikuisella. Niitä siis tulee vielä lisää, sanovat.

Ja juuri kun on ehtinyt tottua siihen rauhattomuuteen ja kokoaikaiseen tissinesiinvetämiseen ja siihen että päiväunet on ihan maksimissaan puolitoista tuntia, vetää tyyppi vaunuissaan kolmen tunnin ilta"päivä"unet (toim. huom. kirjoitan tätä klo 20 ja tuossa se mokoma nukkuu, sisälleotetuissa vaunuissa ulkovaatteissaan, kun jo kolme varttia sitten kuului itkuhälyttimestä vaativa ä-ää joka ei sitten ilmeisesti tällä kertaa tarkoittanutkaan että heräsin ja ruokaa heti). Olen siis aivan turhaan siivonnut valonnopeudella "kun kohta se kumminkin herää ja pakko tälle läävälle on jotain tehdä". Pikaimuroinnin ja -moppauksen jälkeen ole pyörittänyt peukaloitani kaksi tuntia ja viihdyttänyt itseäni lukemalla alusta Project Mama -blogia. Ja nauranut ääneen, monesti!

Löyhä aasinsilta noista vaiheista: miksei ne neuvolassa kerro mitään. Miksi siellä vaan mittaillaan. Ensin äitiä ja nyt vauvaa. Tästä samasta asiasta kirjoitti Project Mama tämän linkin takana. Vähemmän olisi stressiä ja tarvetta käyttää googlea, jos olisi kerrottu esim. näistä tiheän imun kausista. Kaksplus ja Suomikaksneljä sen sijaan tietää kaiken.

Mitäköhän kaikkea olen näiden kolmen kuukauden aikana googlannut. Ainakin sen, kuuluuko vauvan kakan olla vihreää, kuuluuko sitä tulla niin ja niin usein, mitä yksi/kaksi/kolmikuisen kuuluisi osata, minkäikäinen vauva tarttuu esineisiin ja kääntyy, millaiset aurinkolasit vauvalle ja mistä, voiko imettää niin että syöttää aina vain yhdestä rinnasta kerrallaan, kuinka paljon tissit pienenee kun imetyksen lopettaa, miten imetys lopetetaan, minkä ikäiselle voi tarjota huoneenlämpöistä korviketta, milloin annetaan särkylääkettä ja koska pitää mennä lääkäriin, mikä olisi ensimmäinen tarjottava sose ja miksi, ja milloin sopii odottaa että yöunet olisi pidemmät kuin 3 h kerrallaan.

Internetistä olen saanut vastauksia. Olisin kai voinut soittaa neuvolaankin. Tosin epäilen että sieltä olisi tullut vastaukseksi jaajaa, tähän en nyt osaa sanoa mitään, seuraa vähän aikaa, kuulostaa ihan normaalilta.

Löydöksiä

Pikkuässä on löytänyt käsivartensa. Yksikössä. Tarkemmin ottaen vasemman käsivartensa.

Tänään kuviollisen hihan verhoamaa kättä on tuijotettu oikein urakalla, kulmat kurtussa. Silmät menee kieroon kun käsi valahtaa liian lähelle naamaa. Puoli päivää on vietetty Teräsmies-asennossa, käsivarsi etuviistoon ojennettuna.

Yritin esitellä myös oikean käden, mutta sitä ei Pikkuässästä ollut olemassa lainkaan. Ehkä senkin aika vielä tulee.