Ajattelin kirjoittaa syntymäpäivänä jotain mahtipontista, vajota muistelmiin, päivitellä sitä miten aika on kulunut.
Vaan en osannut.
Edeltävän päivän katselin kelloa. Tähän aikaan vuosi sitten oltiin saavuttu sairaalaan. Tähän aikaan tippui ne verenpaineet. Tähän aikaan sain kipupiikin ja tähän aikaan odotin epiduraalia (kaksi tuntia, huom, kak-si-tun-ti-a!). Sitten tuli ilta. Pikkuässä nukkui levottomasti, heräili, kitisi. Menin itsekin sänkyyn yhdentoista maissa ja otin rauhattoman lapsen viereeni. Siinä me maattiin, kainalokkain, vuoden vanhat äiti ja lapsi. Nuuhkin pienen ohimoita joista vauvanhaju on jo hälvennyt. Ajattelin yötä vuosi sitten, sitä yötä jolloin synnytin tämän pienen ihmisen, sitä yönä jolloin minusta tuli äiti. Ja siihen nukahdin, vauvani unituhinaan.
Syntymäpäivän aamuna syötiin miehen kanssa aamupalaa keittiössä. Kaksin. Pikkuässä konttasi KSSAa hokien olohuoneeseen ja leikki siellä yksinään, luki kirjojaan ja teki pikkusilppua ja kurkotteli sohvalle. Tuntui kummalliselta, että oli vain vuosi siitä, kun se oli aivan uusi, vieras pelottava kääryle. Nytkö se jo meidät jättää?
 |
| Vauhtiraita |
