Unta palloon

Ihan ensiksi, sokerirasituskoe tuli ja meni, hyvin siitä selvisi vaikka vauvapalstoilla testi leimataan lähinnä yhdeksi helvetin esikartanoista. Joo, olisin voinut sen kaksi tuntia viettää paremminkin kuin labran sivuhuoneessa sukkaa kutoen, ja joo, 12 (14) h paastoaminen oli tällaiselle tapasyömärille aika haastavaa, ja joo, juotava sokeriliemi oli esanssista ja äklömakeaa mutta ei se koe kokonaisuudessaan nyt ihan oikeasti ollut mikään elämäni hirvein kokemus. Etenkin kun seuraavan päivän soitto neuvolaan kertoi, että sokeriarvoni olivat ihan kunnossa eikä syytä huoleen ole.

Paska reissu mutta tulipahan tehtyä.

Eilisen raskaan työpäivän vastapainoksi olen tänään ottanut rauhallisemmin ja selannut netistä erilaisia riippukehtoja. Törmäsin tällaiseen kehtoon ensi kerran Kukan kotona ja vitsit miten näppärä se oli! Kehdon merkkiä en huomannut kysyä, täytyy palata asiaan vielä myöhemmin, mutta etenkin jälkikäteen alkoi raksuttaa että tuollainen voisi olla meille tosi hyvä ratkaisu lähinnä päiväuniin. Kissat ja koirat ovat mielellään vähän joka paikassa, ja etenkin koirat ovat tottuneet olemaan koko ajan sohvalla. En näe turvalliseksi vaihtoehdoksi nukuttaa vauvaa sohvalla vaikka kuinka olisin itse vieressä, sillä koiramme ovat sitä kokoluokkaa että ylettyvät ihan joka paikkaan neninensä ja häntinensä, ihan sitten vain vahingossa jos eivät tahallaan.

Hintaahan näillä on uutena ihan riittävästi, mutta näyttäisi niitä käytettynäkin olevan. En vielä ole päässyt perille siitä, mikä olisi paras ja ihanin, mutta tässä kuvamaistiaisia niistä joita olen silmäillyt:

Amazonas Kangoo (n. 70 e)

Uinua Ensikehto, jonka "runkona" on äitiyspakkauslaatikko (n. 99 e)

Amazonas Kaya Natura, tälle on myös puiset jalat joiden varaan kehdon saa roikkumaan (n. 75 e)

Mawok unikeinu jonka saa ripustettua joko oveen tai seinään (n. 170 e)

Meillä on olohuoneessa 6 kpl kantavia kattopalkkeja näkyvissä, joten taatusti tukeva ja turvallinen ripustuspaikka olisi jo olemassa. Vastasyntyneen vauvan selkäranka ei vielä ole S-kirjaimen mallinen kuten aikuisella, vaan tuollainen kohtumainen pyöreä pesämuoto on itse asiassa aika luonnollinen nukkuma-asento. Ikäsuosituksia näissä on ollut 0-6 kk, joissain myös 9 kk asti. Kovin pitkäikäisestä unipaikasta ei siis ole kyse, ja meillä on kyllä pinnasänky joka olisi tarkoitus sijoittaa ihan kiinni vanhempien sänkyyn ja laskea laitaa siitä alas niin että vauva nukkuu yönsä (jos siis ylipäätään nukkuu) siinä ihan välittömässä läheisyydessä mutta kuitenkin oman petinsä puolella. 

Kauniita ajatuksiahan nämä ovat eikä toteutumisesta ole tietoa, mutta mitä muuta ensikertalainen voi tehdä kuin suunnitella, erehtyä ja korjata virheensä?

Tuollainen riippuva peti vaan voisi olla aika näppärä paikka laskea vauva käsistään siihen lähistölle missä itsekin oleilee, ja ainakin keskustelupalstoilta löytämäni käyttäjäkokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia etenkin vatsavaivaisten tai muuten rauhattomien vauvojen nukuttamisessa. 

Kramppi ja paasto

Kramppi krampen. Jaloissa nimittäin. Googlailu ei paljon mieltä ylentänyt - öiseen aikaan tapahtuvat suonenvedot eli lihaskrampit on hyvin tyypillisiä keskiraskauden oireita eikä niille voi oikeastaan mitään. Iskevät pohkeisiin ja jalkapohjiin. Magnesiumia voi syödä (ei tutkittua tietoa auttaako, ei ainakaan haittaa tee) ja vettä tarttis muistaa juoda paljon, jalat täytyy pitää lämpiminä, joku on saanut apua kalsiumlisästä ja joku suolasta. Mutta sitten kun kramppi iskee niin ei auta muu kuin koittaa purra hammasta ettei paru ääneen ja venyttää vastaan niin paljon kun voi.

Sattuu muuten ihan sikana ja on todella ikävä tapa herätä keskellä yötä. Kramppikohta on hellänä pitkälle seuraavaan päivään.

Huomenna on vuorossa sokerirasituskoe ja sitä edeltää 12 tunnin paasto. Vilkuilen kelloa ja lasken, kauanko saan vielä syödä ja juoda. Sokerirasituskokeella siis seulotaan raskausajan diabetesta, ja kokeeseen kuuluu tuo paasto, sitten verikoe labrassa, sitten hirveä sokerihumalapölläytys eli sokeriliemen juominen, tunnin odottelu, uusi verikoe, uudestaan tunnin odottelu ja taas verikoe. Vasta sitten saa syödä, eli kaikkinensa syömättömyyttä ja juomattomuutta tulee 14 h.

Koko sokerirasitukseen joutuminen otti aika paljon kupoliin ja ottaa oikeastaan edelleen, mutta täällä se on "pakollista" kaikille odottajille. Tai voihan siitä kieltäytyä niin kuin kaikesta, mutta täällä siis ohjataan kokeeseen kaikki odottajat, vaikka ei varsinaisesti kuuluisikaan riskiryhmään. No, olen yli 25-vuotias, mutta en ole ylipainoinen eikä ole sukurasitetta eikä pissinäytteissäni ole ollut moitteen sijaa.

Harkitsin että olisin kieltäytynyt koko kokeesta, mutta olen nyt sitten kuitenkin menossa sinne. Neuvolassa vaan esitettiin asia aika tylysti: jos on kymmenesosankin heitto jossain verensokeriarvossa niin se on sitten raskausdiabetes-leima otsaan ja sokerimittari kotiin ja kokeilla seurataan arvoja ja rukataan ruokavaliota. Joo, lapsen parhaaksi, mutta...

En tiedä.
Olen hoitovastainen. Antakaa mun olla vaan rauhassa raskaana. Mun ei ole mikään hätä enkä usko että vauvankaan on.

*

Maha on kasvanut sellaiseksi että se ottaa kiinni ovenpieliin.
Vauva hetkuu tosi paljon ja voimakkaasti, paitsi silloin kun joku muu kuin minä haluaisi nähdä tai tunnustella sen liikkeitä. Silloin se menee ihan hiljaiseksi.

Meille on ilmestynyt pinnasänky vierashuoneeseen, hoitopöytä tulee alkavalla viikolla Matkahuoltoon ja yhdet hyvänkuuloiset käytetyt vaunut pitäisi mennä katsastamaan. Olen tyytyväinen tekemiimme hyviin kauppoihin: pinnasänky maksoi 40 euroa, vaunuissa on hintaa 200 e vaikka alunperin ovat 900 euron vaunut. Hoitopöytä nyt tulee uutena, mutta sen halusi maksaa appivanhemmat. Olen saanut paljon vauvanvaatteita, uusia ja käytettyjä, ja lisäksi lakanoita ja muuta käytettyä tilpehööriä yllin kyllin suvulta ja kavereilta.

Hankinnat tekevät koko vauvansaantikuvion merkittävästi konkreettisemmaksi, hetkittäin ahdistukseen asti. Ja tietenkin ikipessimisti minussa varoittelee, että mitäs jos käykin vielä hullusti eikä tulekaan vauvaa, mitä sitten tavaroille.

En tiedä, milloin olisi sopiva aika hankkia tarvikkeita. Tällä etukäteishankkimisella varaudun itse siihen, jos vaikka loppuraskaudesta oloni heikkeneekin merkittävästi enkä pysty käymään missään. On kohtuutonta sitten lykätä kaikki kodin- ja lemmikinhoidosta alkaen miehen vastuulle, miehen kun on tarkoitus käydä töissäkin.

Mutta kaikki on täällä ihan ok. Mahapallo on edelleen ihan sairaan hämmentävä, erillinen yksikkö tuossa edessä, mutta siinähän se keikkuu mukana. Työt vielä sujuu, pelkkä pitkään käveleminen sen sijaan on aika raskasta, kiristää koko mahan ihan kovaksi ja pistää puuskuttamaan.

Navan vieressä on ensimmäinen arvenalku.

Isäjuttuja

Me kun ollaan tällainen susipari, avoliittoa takana kuusi vuotta mutta ei papin aamenta eikä maistraattivihkimistäkään, niin lapsen synnyttyä kohtaamme sellaisen asian kuin isyyden tunnustaminen.

Rupesin tätä asiaa mielenkiinnosta penkomaan ja opin, että isyyden voi käydä kunnan lastenvalvojalla tunnustamassa vasta kun lapsi on syntynyt. Lapsi ei myöskään voi saada isänsä sukunimeä jos isyyttä ei ole tunnustettu, joten lastenvalvojalle pitäisi mennä esittämään asiansa hyvinkin pikaisesti syntymän jälkeen.

Mutta tässä on sellainen yksi pieni porsaanreikä, joka minua kovasti kaivelee:

Avioliitossa syntyneen lapsen isäksi merkitään automaattisesti aviomies. Avoliitossa ei vastaavaa isyysolettamaa ole ja lapsi saakin syntyessään vain yhden vanhemman ja huoltajan, äitinsä. Äidin avopuolisolle ei synny oikeuksia tai velvollisuuksia lasta kohtaa ennen kuin isyys on vahvistettu. (lähde)


Koska isyyttä ei voi tunnustaa ennen lapsen syntymää, niin jos sattuisi niin hullusti että äiti menehtyisi synnytykseen, jäisi lapsi orvoksi. Vaikka kuinka avopuoliso olisi ollut mukana synnyttämässä. Tai jos kävisi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen miehelle kävisi köpelösti ja henki lähtisi, niin minä en saisi koskaan lapselleni merkityksi isää? Kun ymmärtääkseni yksipuolisesti ilman toisen osapuolen kuulemista isyyttä ei voida tunnustaa tai määrittää.

MIKSI isyyttä ei voi vapaaehtoisesti käydä tunnustamassa ennen lapsen syntymää? Kun aiemmin pohdin näitä kohtukuolemaan liittyviä byrokraattisia seikkoja hautaamisvelvollisuudesta jne., niin jos siis avoliittoon syntyy ennenaikainen lapsi joka menehtyy heti synnyttyään tai syntyy kuolleena, jää lapsi kokonaan isättömäksi. Isyyttä ei siis myöskään voi tunnustaa lapsen kuoleman jälkeen!

Olen ollut avioliittovastainen vähän koko ajan, ja tällaisina hetkinä negatiivisuus oikein roihahtaa. Johan se nyt on helvetti että edelleen eletään jotenkin niin kirkon sanelemassa yhteiskunnassa että avioliitto on ainoa oikea tapa kahden aikuisen ihmisen jakaa elämänsä. En vain ymmärrä. Miksei me voida käydä jo nyt selvittämässä isyysasiaa, ennen kuin lapsi on syntynyt? Jotta se sitten syntyessään, joko elävänä tai kuolleena, saisi olla isänsä jälkeläinen? Kun kuitenkin isyyden tunnustaminen on lomakkeen täyttöä - osataan me sanoa jo tässä vaiheessa, että seurustelu alkoi tuolloin ja avoliitto tuolloin ja lapsen siittämisajankohtana ei ole käyty vieraissa eikä noin niin kuin muutenkaan suhteen aikana. Miksi pitää rontata se viikon-kahden ikäinen vauva johonkin toimistoon jotta tämän lapukan saa täyttää?

Aargh, ihan nousee savu korvista tämän takia! Saatanpa olla hankala ihminen ja soittaa ensi viikolla kotikunnan lastenvalvojalle ja laittaa hänetkin selvittämään, onko tilanne ihan todella tämä.

Kela

Kävin Kelassa ja tulin sieltä takaisin samojen äitiysetuushakemuspapereiden kanssa kuin olin sinne mennytkin.

Lyhyestä virsi kaunis: yrittäjänä kaikki on asteen hankalampaa. Maksat ihan hitosti sinne ja tänne vakuutusmaksuja ja veroja ja systeemejä, ja sitten kuitenkin aina vaan tulot on minimaaliset tai ainakin ne katsotaan jonkun ihme kaavan mukaan minimaalisiksi, jotta mahdolliset etuudet jäisivät myös pikkuisiksi. Hei haloo, jos mun pitää maksaa lomittajalleni palkkaa 25 e/TUNTI, ja itse saan Kelasta 23 e/PÄIVÄ, niin jossain mättää ja pahasti.

No, ei se tilanne nyt ihan niin huono ole
on vaan vaikeaa hoitaa näitä asioita kun ymmärtää niin vähän, eikä ne Kelan täditkään tunnu oikein tietävän
Sain todella ystävällistä ja ymmärtäväistä palvelua ja kehotuksen viivytellä hakemukseni postittamisessa lähes 2 kk, jotta aika kuluu ja jotta voidaan tulkita vuotuisia työtulojani minulle suotuisalla tavalla. Toivon etten joudu kovin monesti valittamaan päätöksestä sitten kun sen joskus saan.

Tänään kävi lomittajaehdokas esittäytymässä ja uskon että hänen kanssaan tultaisiin toimeen
kunhan raha-asioista päästään sopuun
ymmärrän että työstä pitää saada palkkaa
se vain on kornia että en todellakaan itse saa edes lähelle 20 e/tunti tekemästäni työstä, hyvä jos puoleen tuosta pääsen, mutta vieraalle pitäisi kyetä sellaisia summia maksamaan ihan niistä samoista hommista.
Ei kannata tämä ala yrittäjänä ei.

Sen verran olen selkiyttänyt itselleni kuvioita, että taidan pitää pitämättömät vuosilomani tältä vuodelta joulukuussa (se on sentään minulle ilmaista lomitusta, kunta korvaa vuosilomalomittajan kokonaan tiettyyn tuntihintaan saakka, enkä kalliimpaa tietysti ota) ja jäädä siitä sitten 3.1.2014 äitiyslomalle. Äitiysloman ajalta maksan itse lomittajan työtunneista osan ja kunta korvaa minulle osan. Eli saamani äitiyspäiväraha menee kokonaisuudessaan lomittajan palkkaamiseen.
Sitä en vielä tiedä, kuinka vanhempainrahakauden kanssa menetellään, pidänkö sen minä vai mies
riippuu pitkälti siitäkin, kuinka lomituskuviot sitten käytännössä onnistuvat ja kuinka peeaa olen sen jälkeen
ja millainen vauva on, kuinka ja mitä ja missä se syö ja nukkuu.

Työnteko alkaa olla jo hieman raskasta
käveleminen on hidastunut paljon ja reipastahtinen tekeminen kiristää vatsaa
ei kivuliaasti mutta kuitenkin niin että mukavamminkin voisi olla
ja kumartuminen on tukalaa, ja sitähän näissä hommissa saa tehdä, koko ajan on selkä vääränä kun pitää nostaa, kantaa, siirtää ja pujottaa.

Mahassa käy kova vilske joka päivä
näkyy päällepäinkin kun lapsi potkii
en enää tiedä, miten päin se siellä on vai vaihtaako koko ajan asentoaan
Vahvimmat potkut tulee oikealle kylkeä kohti, mutta etenkin iltaisin exit-suunta saa vähän turhan tomeraa koulutusta, silloin ei tiedä lipsahtaako pieru vaiko pissa vaiko molemmat.

Pesänpöyhintää

Olen hekumoinut viikkokaupalla siitä, että alan siivota meidän vaatehuonetta, jossa ei ole muita vaatteita kuin juhlakamppeet. Muilta osin se on täynnä roinaa. Sellaista, jota kertyy kun muuttaa vähintään kahden vuoden välein, aina isompaan asuntoon. Sellaista roinaa, jota ei edes pura laatikoista pois muuttojen välissä, sellaista jota säilyttää koska kuvittelee että tavaroissa on kiinni muistot.

Ei muistot ole niissä rojuissa.
Pitääkö olla raskaana tajutakseen sen, kysyn vaan.
Olen hirveä hamstraamaan kaikkea ja sieluni menee kramppiin aina kun jotain pitäisi heittää pois. Pahinta on paperitavaran hävittäminen. Säästän kaiken. Siis aivan kaiken.

Olkoon pesänrakennusvimmaa, nyt päätin että rojut lähtee rankalla kädellä. Lähtee rumat koriste-esineet vaikka kuinka olisivat jonkun itse tekemiä lahjoja. Jos en pidä siitä niin en säilytä sitä, niin yksinkertaista. Heitin pois myös liki kaikki ammattikorkeakoulun opintoihin liittyvät paperit, neljä tai viisi mapillista. Teki häijyä, mutta heitin silti. Jos haluan selvittää jonkun asian, menen nettiin tai kirjastoon. En ala pöyhiä opiskeluaikaisia mappejani, en ole tehnyt niin kertaakaan. Tai no, muutamien kurssien materiaalit säästin, sellaiset jotka olin jo aiemmin eritellyt omiin mappeihinsa tärkeinä ja hyödyllisinä.

Siivousprojekti on kesken, kuten kuvasta näkyy. Näyttää siltä kuin tehtäisiin taas muuttoa. Hieman siivoamista hankaloittaa kun kaksi kissaa tunkee heti vaatehuoneeseen kun käännän selkäni, tai sitten ne ripistelevät itsensä kasseihin, pusseihin ja pahvilaatikoihin ja muuten vaan aiheuttavat kaaosta ja epäjärjestystä.

Toinen käynnissä oleva projekti on vauvanvaatteet. Olin viikonloppuna äidin kanssa shoppailemassa lastentarvikekirppiksellä ja lastentarvikeliikkeessä, ja ihan vallan meinasi mopo lähteä käsistä. Kirppissaaliiseen olen etenkin tosi tyytyväinen, saatiin täytenä pullisteleva muovikassillinen vaatteita plus kaksi haalaria, ja rahaa meni 50 e. Kalleimmat vaatteet olivat Polarn o Pyretin paita (8 e), body (6 e) ja housut (6 e), käytettynäkin nuo näköjään pitävät hintansa. Ja kuosinsa tosin myös! Mutta ihan erinomaisessa kunnossa olevia ei-merkkivaatteita löytyi pilvin pimein hintahaarukassa 1,50 e - 3 e.

Haalarit 5 e/kpl

Heppoja, tiätty

Ihan hirmuisesti olen saanut vauvalle uusiakin vaatteita, äiti on niitä ostanut ahkerasti ja äidinäiti myös. En voisi olla kiitollisempi! Samoin vauvalle on jo liuta itsekudottuja vaatteita, kuten vaikkapa nämä sukat:

Siivousprojektini lomassa olen sitten pessyt noita vaatteita. Hullun pieniä! Näyttävät hassuilta pyykkinarulla kuivumassa.

Kuudenkympin pyykkipino, neljänkympin pyykkipino ja kyllästynyt assistentti

Päikkäreitäkin on nukuttu