Vau-vau-vau-vau. Bau-bau-bau-baa. Ap-pap-pap-paa.
Pikkuässähän melkein puhuu! No ei, ei puhu, mutta ääntely on muuttunut pelkästä päristelystä ja syljenroiskimisesta erilaisiin tavuihin. Ihan yhdessä hujauksessa!
Ja se konttaamisnopeus. On ehkä maailman liikuttavin asia, kun vauva riemukiljuu ja konttaa miljoonavauhtia luokse, kun tulen ulkoa sisälle. Sujuvasti ylitetään kynnykset ja sujahdetaan koiraportista ja pujotellaan pöydän- ja tuolinjalkojen väleissä.
Pikkuässä myös istuu, tosin ei osaa vielä konttausasennosta kammeta pepulleen istumaan, vaan siitä noustaan polviseisontaan ja istutaan säärien päälle. Kaikkea mahdollista vasten kammetaan ylös, ja yritys on kova seisomiseenkin. Jalat tosin on vähän niin kuin ylikypsät spagetit, mutta ei se niin haittaa kun on vahvat kädet joilla vetää! Ihan vähän pepusta tuuppaamalla Pikkuässä on jo kiivennyt kaksi porrasaskelmaa olohuoneesta eteiseen. Sitä itsetyytyväisyyden määrää ei voi kuvailla.
Eikä tässä vielä kaikki! Suussa on hammas. Ensimmäinen alaetuhammas! Ei vielä kokonaan näkyvillä, mutta ikenestä läpi kuitenkin. Huh huh. Nytkö sitä nysää pitää alkaa harjata. Missä on hammasharja. Tahnakin täytyy ostaa.
Karmeeta ja ihanaa. Mihin meni pikkuvauva joka vaan möllötteli? Vaikka rehellisyyden nimissä tunnustan, että tämä äitihomma paranee vaan. Alun ahdistukset ja epävarmuudet olisin voinut skipata kokonaan, nyt tässä alkaa olla sitä meininkiä, että sydän on ihan rusinana kun oma vauva on niin ihana.
perjantai 17. lokakuuta 2014
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Hei sitten
Hei sitten
rimppakinttu hätähousu
paras ystäväni
Immu
28.3.1989 - 12.10.2014
Toivon että taivaslaitumilla on tulijoilla aina taskut leipää täynnä
ja ettei kukaan enää jarruttele.
rimppakinttu hätähousu
paras ystäväni
Immu
28.3.1989 - 12.10.2014
Toivon että taivaslaitumilla on tulijoilla aina taskut leipää täynnä
ja ettei kukaan enää jarruttele.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Uusi (ehjä) keho
Pikkuässä täytti maanantaina 8 kk ja mulla alkoi sen kunniaksi kuukautiset. Jopas jotakin. Imetän edelleen eikä ole ollut kuuden tunnin imetysvälejä kuin ehkä kerran tai kaks, mutta sieltä ne vaan pärähtivät. Sinällään olen onnellinen, kun on ollut tässä hormoniepätasapainoisessa elämässäni sellaisiakin aikoja että menkat on ollut poissa puolitoista vuotta ihan syyttä.
Se, että menkat alkavat, on merkki siitä että kehoni toimii. Ja se, että keho toimii, on hyvä ihan jo siitäkin syystä, että kun tämän ekan vauvan vauvavuodessa ollaan päästy viimeisen kolmanneksen puolelle (alive and kicking!!), on jo toisinaan tullut ajatuksia että kai tähän voisi vielä joskus toistekin ryhtyä.
Vaikka en mä nyt niin mahdottomasti ole kuukautisia kaivannut. Totesin, että keho on synnytyksen jälkeen erilainen ja että ihana ekologinen, huoleton ja miellyttävä kuukautiskuppini ei enää olekaan ihan just passelin mallinen. Googlen kautta ostoksille ja Lunette taitaa saada seuraajakseen MeLuna -kupin. Vaan ihan en ymmärrä, miksi kuukuppejakin pitää saada kaikissa sateenkaaren väreissä? Kun sitä nyt säilytetään... noh, siellä, ja väliajat omassa suojapussukassaan kaapissa. Ja ainahan se vähän värjäytyy ja on semmoinen... no semmoinen. Kai se sitten on kuitenkin kiva jos se on vaikka vihreä ja semmoinen.
*
Kävi pieni vahinkokin.
Tuli tilanne ja väistin pystyynhyppäävää hevosta ja kaaduin nilkkani päälle ja tarhanaidan sähkölankojen sekaan. Onneksi onneksi onneksi vauriot olivat sitten loppujen lopuksi vain kuvissa näkyvät, eli miehekäs turvotus polvesta alaspäin, kolhu sääriluussa ja komeat mustelmat. Kipeähän tuo on, edelleenkin vähän vaikka pyörähdyksestä on jo viikko, mutta nyt jo pääsen liikkumaan lähes ontumatta.
Kävi siinä mielessä, että mitäs sitten tehdään jos multa nyt murtui luita? Yhdistelmä kotiäiti-yksinyrittäjä tarttis luut titaanista, ei ole varaa mennä rikki. Onneksi olen toistaiseksi ollut melko liki titaanista ja päässyt vähällä, vaikka joitain vahinkoja onkin sattunut. Läheltä piti -tilanne vaan avasi taas kerran silmiä sille, miten hilkulla kaikki on koko ajan, ja miten ei isosti tarvitse mennä pieleen kun kaikki on tosi pielessä ja vaikeasti. Konttaava lapsi, kipsi ja kainalosauvat ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä vaikka ei tarttis muuta kuin olla sisällä, saati sitten kun tuohon komboon pitäisi vielä yhdistää yhdeksän hevosta...
Kiitän luojaani että olen saanut olla ehjänä. Tämä keho on minun ainokaiseni, se palvelee minua hyvin ja minä koitan rakastaa sitä parhaani mukaan.
Se, että menkat alkavat, on merkki siitä että kehoni toimii. Ja se, että keho toimii, on hyvä ihan jo siitäkin syystä, että kun tämän ekan vauvan vauvavuodessa ollaan päästy viimeisen kolmanneksen puolelle (alive and kicking!!), on jo toisinaan tullut ajatuksia että kai tähän voisi vielä joskus toistekin ryhtyä.
Vaikka en mä nyt niin mahdottomasti ole kuukautisia kaivannut. Totesin, että keho on synnytyksen jälkeen erilainen ja että ihana ekologinen, huoleton ja miellyttävä kuukautiskuppini ei enää olekaan ihan just passelin mallinen. Googlen kautta ostoksille ja Lunette taitaa saada seuraajakseen MeLuna -kupin. Vaan ihan en ymmärrä, miksi kuukuppejakin pitää saada kaikissa sateenkaaren väreissä? Kun sitä nyt säilytetään... noh, siellä, ja väliajat omassa suojapussukassaan kaapissa. Ja ainahan se vähän värjäytyy ja on semmoinen... no semmoinen. Kai se sitten on kuitenkin kiva jos se on vaikka vihreä ja semmoinen.
 |
| Kuva kopioitu meluna.eu |
*
Kävi pieni vahinkokin.
Tuli tilanne ja väistin pystyynhyppäävää hevosta ja kaaduin nilkkani päälle ja tarhanaidan sähkölankojen sekaan. Onneksi onneksi onneksi vauriot olivat sitten loppujen lopuksi vain kuvissa näkyvät, eli miehekäs turvotus polvesta alaspäin, kolhu sääriluussa ja komeat mustelmat. Kipeähän tuo on, edelleenkin vähän vaikka pyörähdyksestä on jo viikko, mutta nyt jo pääsen liikkumaan lähes ontumatta.
Kävi siinä mielessä, että mitäs sitten tehdään jos multa nyt murtui luita? Yhdistelmä kotiäiti-yksinyrittäjä tarttis luut titaanista, ei ole varaa mennä rikki. Onneksi olen toistaiseksi ollut melko liki titaanista ja päässyt vähällä, vaikka joitain vahinkoja onkin sattunut. Läheltä piti -tilanne vaan avasi taas kerran silmiä sille, miten hilkulla kaikki on koko ajan, ja miten ei isosti tarvitse mennä pieleen kun kaikki on tosi pielessä ja vaikeasti. Konttaava lapsi, kipsi ja kainalosauvat ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä vaikka ei tarttis muuta kuin olla sisällä, saati sitten kun tuohon komboon pitäisi vielä yhdistää yhdeksän hevosta...
Kiitän luojaani että olen saanut olla ehjänä. Tämä keho on minun ainokaiseni, se palvelee minua hyvin ja minä koitan rakastaa sitä parhaani mukaan.
torstai 2. lokakuuta 2014
Taidot karttuu ja pikaneuvola
Viikko sitten Pikkuässä alkoi kontata. Siitä neljä päivää ja se veti ruokintatasolta koiran vesikipon (tunnetaan myös nimellä pienemmän koiran uima-allas) päällensä, säikähti perusteellisesti, kastui perusteellisesti ja huusi siinä vesilammikossaan niin maan perusteellisesti. Ja minä siis käänsin selkäni vain siksi aikaa että vatkasin vähän lettutaikinaa. Siitä kaksi päivää niin Pikkuässä nousi polviseisontaan tukea vasten. Siitä kaksi päivää niin se rämähti naamalleen tv-tasoa vasten ja parkui kuin hyeena. Tässä on äidin kestävyys koetuksella.
Tänään oli pikakelausneuvola 8 kuukauden merkkipaalun kunniaksi. Lääkärineuvola, jolle oli varattu ihan kokonaiset 20 minuuttia! Mitattiin (9050 g, 70 cm), kysyttiin miten syö (hienosti!), miten nukkuu (paljon, paljon, paljon PALJON paremmin kuin vielä hetki sitten, on kuulkaa rytmi ja yöunet ja iltanukahtaminen ja kaikki, sieltä ne sitten tuli kuitenkin), onko ollut flunssaa (ei), konttaako (oi kyllä, intensiivisesti), istuuko (istuu jos istuttaa, ei nouse vielä itse), ja siinä se sitten oli. Ai niin väänneltiin siinä vähän myös äidin nilkkaa, joka aamulla joutui hevosen kanssa törmäyskurssille ja pyörähti ympäri niin makeasti ettei jalkaan mahdu tällä hetkellä muu kenkä kuin supertyylikäs crocs, ja kävely sujuu siihen malliin että tosissani harkitsin, kehtaanko ottaa Prismaan mennessäni käyttöön lainapyörätuolin.
Neuvolasta siirryttiin (lue: kinkattiin superhitaasti seiniä pitkin) hammashoitolan puolelle, jonne Pikkuässä oli saanut kutsun. Yhtään hammasta ei suussa ole, joten siinä sitten vain kerrottiin meille vanhemmille, miten niitä tulevia legoja sitten tulisi hoitaa ja varjella. Pikkuässä sai oman hammasharjan (vaaleanpunainen) ja sitä hän närskytteli antaumuksella.
Seuraavan kerran neuvolaan mennään yksivuotiaana, ja hammashoitolaan kaksivuotiaana. Vähän tulee olo, että tässä ollaan aika up yours niin kuin Nykänen konsanaan. Vaikka ei kai kukaan tuota lasta isoksi kasvata meidän puolesta, niin silti kaiken sen raskausajan syynäämisen jälkeen tuntuu siltä että jää yksin. "Saa tänne sitten soittaa jos sellainen olo tulee", no joo.
Tänään oli pikakelausneuvola 8 kuukauden merkkipaalun kunniaksi. Lääkärineuvola, jolle oli varattu ihan kokonaiset 20 minuuttia! Mitattiin (9050 g, 70 cm), kysyttiin miten syö (hienosti!), miten nukkuu (paljon, paljon, paljon PALJON paremmin kuin vielä hetki sitten, on kuulkaa rytmi ja yöunet ja iltanukahtaminen ja kaikki, sieltä ne sitten tuli kuitenkin), onko ollut flunssaa (ei), konttaako (oi kyllä, intensiivisesti), istuuko (istuu jos istuttaa, ei nouse vielä itse), ja siinä se sitten oli. Ai niin väänneltiin siinä vähän myös äidin nilkkaa, joka aamulla joutui hevosen kanssa törmäyskurssille ja pyörähti ympäri niin makeasti ettei jalkaan mahdu tällä hetkellä muu kenkä kuin supertyylikäs crocs, ja kävely sujuu siihen malliin että tosissani harkitsin, kehtaanko ottaa Prismaan mennessäni käyttöön lainapyörätuolin.
Neuvolasta siirryttiin (lue: kinkattiin superhitaasti seiniä pitkin) hammashoitolan puolelle, jonne Pikkuässä oli saanut kutsun. Yhtään hammasta ei suussa ole, joten siinä sitten vain kerrottiin meille vanhemmille, miten niitä tulevia legoja sitten tulisi hoitaa ja varjella. Pikkuässä sai oman hammasharjan (vaaleanpunainen) ja sitä hän närskytteli antaumuksella.
Seuraavan kerran neuvolaan mennään yksivuotiaana, ja hammashoitolaan kaksivuotiaana. Vähän tulee olo, että tässä ollaan aika up yours niin kuin Nykänen konsanaan. Vaikka ei kai kukaan tuota lasta isoksi kasvata meidän puolesta, niin silti kaiken sen raskausajan syynäämisen jälkeen tuntuu siltä että jää yksin. "Saa tänne sitten soittaa jos sellainen olo tulee", no joo.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)