Vau-vau-vau-vau. Bau-bau-bau-baa. Ap-pap-pap-paa.
Pikkuässähän melkein puhuu! No ei, ei puhu, mutta ääntely on muuttunut pelkästä päristelystä ja syljenroiskimisesta erilaisiin tavuihin. Ihan yhdessä hujauksessa!
Ja se konttaamisnopeus. On ehkä maailman liikuttavin asia, kun vauva riemukiljuu ja konttaa miljoonavauhtia luokse, kun tulen ulkoa sisälle. Sujuvasti ylitetään kynnykset ja sujahdetaan koiraportista ja pujotellaan pöydän- ja tuolinjalkojen väleissä.
Pikkuässä myös istuu, tosin ei osaa vielä konttausasennosta kammeta pepulleen istumaan, vaan siitä noustaan polviseisontaan ja istutaan säärien päälle. Kaikkea mahdollista vasten kammetaan ylös, ja yritys on kova seisomiseenkin. Jalat tosin on vähän niin kuin ylikypsät spagetit, mutta ei se niin haittaa kun on vahvat kädet joilla vetää! Ihan vähän pepusta tuuppaamalla Pikkuässä on jo kiivennyt kaksi porrasaskelmaa olohuoneesta eteiseen. Sitä itsetyytyväisyyden määrää ei voi kuvailla.
Eikä tässä vielä kaikki! Suussa on hammas. Ensimmäinen alaetuhammas! Ei vielä kokonaan näkyvillä, mutta ikenestä läpi kuitenkin. Huh huh. Nytkö sitä nysää pitää alkaa harjata. Missä on hammasharja. Tahnakin täytyy ostaa.
Karmeeta ja ihanaa. Mihin meni pikkuvauva joka vaan möllötteli? Vaikka rehellisyyden nimissä tunnustan, että tämä äitihomma paranee vaan. Alun ahdistukset ja epävarmuudet olisin voinut skipata kokonaan, nyt tässä alkaa olla sitä meininkiä, että sydän on ihan rusinana kun oma vauva on niin ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti