Uusi kymmenluku

Raskausviikko 30.

Tarkoittaa siis sitä, että laskettuun aikaan on kymmenen viikkoa. Sellainen aika hurahtaa ihan silmissä! Vähän meinaa paniikki puskea. Kuinka tässä näin kävi? En minä oo vielä valmis!

Maha tänään 30+0

Työpäivät on vähissä. Maanantaina eli ylihuomenna aloittaa lomittaja ja tekee ensin minun vuosilomapäiväni (n. 20 kpl), ja jatkaa siitä sitten äitiyslomatuurausta. Itse tietty opastan lomittajaa pari päivää, hän kun on ihan vieras ihminen eikä tunne tiloja eikä hevosia eikä käytäntöjä. Toivon että olen osunut ihmistuntemuksessani oikeaan ja löytänyt luotettavan tekijän.

Kokonaan työttömäksi en ole itseänikään tehnyt, jatkan edelleen tunninpitoja pari kertaa viikossa, niin kauan kun hyvältä tuntuu. Lisäksi iltapäivän heinänjako on toistaiseksi minun harteillani, samoin viikonloppuillat. Mutta aamuheräämiset olisi vähäksi aikaa herätty. Tosin koirat on varmaan eri mieltä, ne nostavat aika äläkän ainakin alkuun kun eivät ole tottuneet että aamuaikaisin tulee joku auto pihaan. Niidenkin rytmi on muotoutunut tallitöiden mukaan, menee hetki että opitaan elämään toisin.

Junnuponi muutti reilu viikko sitten valmentajan talliin ja voi siellä ihan hienosti. Olen ollut nyt kolmesti sitä katsomassa ja vähän liikuttamassa, ja oloni on sen suhteen onneksi aika levollinen. Haikeaahan se on, jotenkin niin konkreettista että nyt minä teen jotain muuta kuin ratsastan, mutta ei tämä ikuisesti kestä. Huhti-toukokuussa sitten viimeistään taas ratsailla, se on tavoitteeni!

Tänään olen vältellyt paperitöiden tekemistä niin lahjakkaasti, että leivoin vähän vahingossa kaksi vuokaleipää sekä kaakao- ja vaniljamuffinsseja.

Seitkytviis E

Siis ihan totta. Nykyinen rintaliivikokoni on 75E. Lähtötilannehan oli vaatimaton 70B, eikä ihan joka mallissa edes se B-kuppi täyttynyt kunnolla. Meillä kyläillyt ystäväni (joka männävuosina on luonnehtinut asioiden olevan kuten Sannan tissi, pieni ja väärässä paikassa) sanoi saunassa: sori vaan mutta noi sun boobsit on kyllä ihan älyttömät.

Oikeassa oli. Tissini ovat valtavat.

Myös maha on valtava. Ollaan nähty äitini kanssa aika lailla kahden viikon välein viime ajat, ja joka kerta äiti sanoo, että NYT se maha vasta onkin kasvanut. Maha ei oikeastaan tunnu niin isolta kuin mitä se on, huomaan lähinnä peilistä että minähän menen nykyään joka paikkaan vatsa ensimmäisenä. Samoin alaston figuurini on jotenkin kornin näköinen, en tunnista peilikuvaani koska en tunne olevani näin suuri. Maha on iso ja hullunkurinen, ihan kuin se ei kuuluisi minuun lainkaan.


Tänään kävin fysioterapeutilla näyttämässä kramppaavaa lapaseutuani ja ajattelin saavani sähköä ja hierontaa lihasjumin aukaisemiseen. Sen sijaan päädyinkin kaularangan manipulaatioon, sillä fyssarin mielestä kipuni ei ole lihasperäistä vaan johtuu hermopinteesta neljännen ja viidennen niskanikaman kohdalla. Tästä aiheutuu se, että hermo käskee lihasta pysymään koko ajan supistuneena, mikä luonnollisesti aiheuttaa kipua. Pienen kääntelyn ja vääntelyn jälkeen sain kokeilla pääni ääriasentoon kääntämistä uudelleen ja verrata lähtötilanteeseen - tuntui kuin minusta olisi tullut pöllö, ajattelin hetken oikeasti että pääni kääntyy ympäri asti! Ihmeellistä. Ihmisen keho on outo ja hieno kokonaisuus.

Kakskasi!

Nyt pakollinen kauhistelu: MIHIN aika häviää? Tänään on rv 28+0, ihan käsittämätöntä, kohta on kolmekymmentä viikkoa täynnä ja ne semmoiset äidithän aikoo jo ihan kohtahetipian jakautua enkä minä oo vielä semmoinen enhän?! Juuri hetki sitten vielä painin pahoinvoinnin ja migreenin ja alun epävarmuuden kanssa ja nyt olen jo tämmöinen kävelevä ponttooni.

Ei sillä, voin edelleen mainiosti. Juu väsyn ja juu, nukun mielelläni päiväunet joka päivä jos vain mahdollista, mutta edelleen mennään ulkona liki entiseen malliin, työt hoituu enkä ole vielä huomannut juuri mitään sellaista, mitä en voisi tehdä. Kaikkea ei ehkä ole järkevää tehdä ja sellaisia hommia olen pyrkinyt delegoimaan toisille - rehusäkkien kantoa ja tyhjentämistä rehulaareihin ja heinän vimmaista repimistä kumartuneessa asennossa. Mutta tänäänkin piti pakata Penaponille tavaroita tilapäiskotiin muuttoa varten, ja nostelin loimikoreja tikkailla seissen pääni yläpuolelle ja sieltä pois. Ei ongelmia.

Eilen oli lääkärineuvolakäynti. Turha reissu jos suoraan sanotaan. Kysytään mitä kuuluu, sanon että hyvää, kysytään onko supistanut, sanon etten tiedä mitä sellainen on joten ei kai, sitten katsotaan verenpaine joka on ok, sitten käydään puntarilla (paino on noussut kymmenen kiloa raskauden alusta! Tuntuu tosi hurjalta, mutta en koe lihonneeni muualta kuin tisseistä ja mahasta, eikä painonnousua ole neuvolassa kommentoitu mitenkään, joten sekin on kai ok), sitten lääkäri haluaa tehdä sisätutkimuksen ja sielläkin on kaikki ok. Sitten kuunnellaan sydänäänet ja mitataan kohdunpohjan korkeus, ja siinä se käynti sitten olikin. Pissanäytteen annoin myös eikä siinäkään ollut mitään. 17 minuuttia ja olin ulkona.

Toki on hyvä että kaikki on hyvin eikä tarvitse ryhtyä mihinkään ihmeelliseen seurantaan tai toimenpiteisiin. Mutta tällaiset reissut tuntuu vaan... turhilta. Minun on kaikki ihan hyvin.

Kieltäydyin myös influenssarokotteesta ja neuvolantädin kotikäynnistä. Kotikäyntiasiaa varten olin kerännyt raivoa viikkokaupalla, kun mies kävi isäneuvolassa ja siellä oli sanottu, että sitten seuraavaksi neuvolantäti tulee käymään kotona. Joku roti siihen kyttäämiseen nyt, ei käynyt mielessäkään että päästäisin kotiini jotain tätiä ihan vaan ihmettelemään. Koen sen yksinkertaisesti tungettelevana ja tarpeettomana. Siedän vielä sen että käyn neuvolassa jaarittelemassa olostani, mutta en ota ketään kotiini pällistelemään. Eri asia on sitten vauvan syntymän jälkeen, jos halutaan säästää uuden äidin lähtemisen vaivaa ja tullaan tekemään vauvan ensimmäinen neuvolatarkitus kotiin, se on ihan ok ja sille näen selvät perusteet, mutta minusta ei ole tarpeen tulla raskausaikana katselemaan elinolojani, etenkin kun oletan ettei minussa tai meissä ole mitään sellaista, joka herättäisi epäilyksiä siitä ettei kotona ole kaikki kunnossa.

Influenssarokotusta en ole koskaan ottanut aiemminkaan enkä pidä raskautta sellaisena "sairautena", että haluaisin raskausaikanakaan muuttaa periaatteeni olla ottamatta ylimääräisiä rokotteita. En ole sairastajatyyppiä, viimeisestä flunssasta on aikaa liki kaksi vuotta. Voi olla että tauti iskee nyt kun sanon etten yleensä sairasta mitään... Mutta ei kiitos sikainfluenssapiikeille sun muille, perusrokotteet on ja ne pidän voimassa mutta en lähde tämmöisiin kausihömpötyksiin mukaan.

Kummallisesti raskauden edetessä olen saanut itseluottamusta ja uskoa omaan kehooni ja omiin tuntemuksiini. Minä tiedän tämän kropan parhaiten, ja jos minun henkiseen hyvinvointiini vaikuttaa näin paljon se että saan itse määrätä itsestäni, aion jatkossakin pitää pääni ja tehdä niin kuin oikealta tuntuu.

Like my style?

Olen jo syyskuun alussa manannut sitä, ettei raskaana oleville ole ulkoilu- tai työvaatteita. Kovasta hakemisesta huolimatta ei niitä ole löytynyt vieläkään, joten nyt jokapäiväinen lookini on kerrassaan hurmaava. Haluan huomauttaa, että kyseiset housut oli vielä kesällä minulle niin isot, että niiden napin ja oman napani väliin mahtui nyrkki. Nyt niissä ei mene vetoketju kiinni enää senttiäkään joten ylhäälläpysymisen todennäköisyys alkoi olla lottovoiton luokkaa. Siispä hankin henkselit. Koirakin kuvassa on niin masentuneen näköinen kuin olla ja voi, kai sitäkin hävettää emäntänsä tyylitajuttomuus. 

Rv 26+1

Rv 26+1

Kupu näyttää kutakuinkin tuolta tällä hetkellä. Kohta saa taas mennä tissiliiviostoksille kun D-kuppikin alkaa ahdistaa ja tisseissä on kamalan rannut aina iltaisin. Kumartuminen maata kohti täytyy nykyään suorittaa jalat levällään, polvet auki ja perä pitkänä kuin ankalla, muuten maha törmää reisiin ja kumartuminen jää vain haaveeksi.

Tällä viikolla tunsin kun vauvalla oli hikka! Tasainen pieni hypytys pitkän aikaa samassa kohdassa. Hassua.

Vauva liikkuu tosi paljon, se majailee jotenkin poikittain tuolla mahassa, pylly ja jalat kohti oikeaa kylkeäni ja pää kohti vasenta nivustaivetta. Potkut tuntuu välillä melkein selän puolella, ja vauvan selkää pystyy kädellä tunnustelemaan mahan päältä. Kovalta tuntuu!

Ostimme viikko sitten lastenvaunut. Ne ovat kuutisen vuotta vanhat Teutonia Prestige yhdistelmätvaunut, saatiin ne käytettynä niin ääreet siisteinä ja hyvinpidettyinä ja jos jonkinlaisella kaupanpäällisellä 200 eurolla, ettei voitu jättää ostamatta. Meillä oli suosikkilistan kärjessä ehkä hiukan noita Teutonioita korkeammalla Gessleinin F6 -yhdistelmät, mutta uskon että tehtiin hyvät kaupat näissä. Pääasia täällä maalla on, että vaunuissa on hyvät ilmakumirenkaat ja kunnon jousitus, eikä meidän kiemuraiseen, lisäosilla sataan kertaan laajennettuun taloon voi kovin leveitä vankkureita hankkia, muuten jää johonkin mutkaan jumiin. Teutoniat ovat kapeat, kevyehköt, hyvin jousitetut, niissä on työntöaisan säätö ja työntösuunnan kääntö, ja ne tosiaan palvelevat myös rattaina sitten kun vauva kasvaa niin isoksi ettei enää viihdy pelkässä makuuasennossa. Kivat ovat. Tungin ne vaatehuoneeseen ja ehkä ne kohta lakkaavat ahdistamasta niin että voin perehtyä niihin hieman tarkemmin...

Oma vointini on ollut ihan hyvä, jalkakramppeja olen saanut hieman kuriin lisäämällä magnesiumia, juomalla joka päivä "tavoitepullon" 1,5 litraa vettä muiden juomisten päälle, koittamalla pitää jalkoja ylhäällä aina kun olen huilaamassa ja voitelemalla pohkeet iltaisin joko Mobilatin kylmägeelillä (siinä ei ole mitään oikeaa vaikuttavaa ainetta joten teho on lähinnä mentholissa joka viilentää ihon) ja hevosten arnikageelillä. Henkisesti on vain taas ollut aika raskasta, eilen jouduttiin lopettamaan asiakkaan hevonen jonka jalka katkesi tapaturmaisesti, ja oma ja tuttujen ihmisten suru on suuri ja painava. Saattomatkan jälkeen kotiintullessani teki ihan suunnattomasti mieli tehdä viinapaukku ja parkua kunnolla rauhassa elämän vääryyttä. Tyydyin pelkkään parkumiseen.