Juuri kun luulee että joku asia on jotenkin, se ei enää olekaan.
Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tieto, miksi (huomenna) kolmikuinen vinkuu tissille kahden tunnin välein öin ja päivin ja kaikki väliajat on tyytymätön ja rauhaton. Sillä on tiheän imun kausi. Niitä on kolmeviikkoisella, kuusiviikkoisella, kolmikuisella ja viisikuisella. Niitä siis tulee vielä lisää, sanovat.
Ja juuri kun on ehtinyt tottua siihen rauhattomuuteen ja kokoaikaiseen tissinesiinvetämiseen ja siihen että päiväunet on ihan maksimissaan puolitoista tuntia, vetää tyyppi vaunuissaan kolmen tunnin ilta"päivä"unet (toim. huom. kirjoitan tätä klo 20 ja tuossa se mokoma nukkuu, sisälleotetuissa vaunuissa ulkovaatteissaan, kun jo kolme varttia sitten kuului itkuhälyttimestä vaativa ä-ää joka ei sitten ilmeisesti tällä kertaa tarkoittanutkaan että heräsin ja ruokaa heti). Olen siis aivan turhaan siivonnut valonnopeudella "kun kohta se kumminkin herää ja pakko tälle läävälle on jotain tehdä". Pikaimuroinnin ja -moppauksen jälkeen ole pyörittänyt peukaloitani kaksi tuntia ja viihdyttänyt itseäni lukemalla alusta Project Mama -blogia. Ja nauranut ääneen, monesti!
Löyhä aasinsilta noista vaiheista: miksei ne neuvolassa kerro mitään. Miksi siellä vaan mittaillaan. Ensin äitiä ja nyt vauvaa. Tästä samasta asiasta kirjoitti Project Mama tämän linkin takana. Vähemmän olisi stressiä ja tarvetta käyttää googlea, jos olisi kerrottu esim. näistä tiheän imun kausista. Kaksplus ja Suomikaksneljä sen sijaan tietää kaiken.
Mitäköhän kaikkea olen näiden kolmen kuukauden aikana googlannut. Ainakin sen, kuuluuko vauvan kakan olla vihreää, kuuluuko sitä tulla niin ja niin usein, mitä yksi/kaksi/kolmikuisen kuuluisi osata, minkäikäinen vauva tarttuu esineisiin ja kääntyy, millaiset aurinkolasit vauvalle ja mistä, voiko imettää niin että syöttää aina vain yhdestä rinnasta kerrallaan, kuinka paljon tissit pienenee kun imetyksen lopettaa, miten imetys lopetetaan, minkä ikäiselle voi tarjota huoneenlämpöistä korviketta, milloin annetaan särkylääkettä ja koska pitää mennä lääkäriin, mikä olisi ensimmäinen tarjottava sose ja miksi, ja milloin sopii odottaa että yöunet olisi pidemmät kuin 3 h kerrallaan.
Internetistä olen saanut vastauksia. Olisin kai voinut soittaa neuvolaankin. Tosin epäilen että sieltä olisi tullut vastaukseksi jaajaa, tähän en nyt osaa sanoa mitään, seuraa vähän aikaa, kuulostaa ihan normaalilta.
6 kommenttia:
Meillä neuvolassa sanotaan AINA "Se on kuule niiiiiiin yksilöllistä" kun erehtyy kysymään jotakin. Ja sitten taas mittaillaan.
Tilasin muuten sen Vuoden mutsi -kirjan (Kahdesta viivasta yhteen kynttilään) ja tulit mieleen. ;)
Vielä tuosta imetyksestä. Se on ollut mun kohdalla vaikeaa. En ota kantaa nyt siihen, mikä on lapselle terveellistä tai parasta, vaan kirjoitan, miltä tuntuu, olla äiti, jonka tisseissä roikutaan. Ja joka ei todellakaan etukäteen tiennyt, että imetys on aika harvoin yhtä kuin harmoninen kuva äidistä, joka laittaa tissin lapsen suuhun ja se on siinä.
No. Vauva raivoaa, imuote on väärä (vaikka se on tarkistettu, niin silti se on ollut huono), imetys sattuu ja rinnat on arat ja hellät ja raskaat ja kylmänarat. Maitoa ei tule ja sitten sitä tulee ja sitä on joka paikassa ja vettä pitää jioda litratolkulla. Kaiken lisäksi tarpeeksi pieniä imetysvaatteita on ollut vaikea löytää (vaikka boobsit on muuten kokoa isot..) Ja sitten oot koko ajan tissit paljaana, milloin missäkin ja tissit jäätyy ja mitä näitä nyt on. Puuh.
Ja kun siihen yhdistää lapsen, joka ei ensimmäiseen kuuteen viikkoon nukkunut päiväunia ja lohtusöi ja närppi ja nyki niitä tissejä kaikki päivät, niin selväähän se oli, että lopuksi parkui sekä poika että äiti. Miten niin pienellä lapsella voi olla niin kauheat ruokailutavat!? Ja vaikka lapsi ei heräisi yöllä syömään, niin imetys vie niin paljon energiaa, että mun on välillä pakko käydä syömässä keskellä yötä! Jostain syystä se nälkä on niin eläimellinen, että sängystä on pakko nousta...
No sinnikäästi jatkoin ja hain apua ja hain apua uudestaan. Ja ainoa mikä mua motivoi oli keskiyöllä se ajatus, ettei mun tartte nousta lämmittämään pulloa. Tai kun olen reissussa, mun ei tarvi tajuta muistaa ottaa mukaan kuin vauva ja vaippa (ja vaihtovaatteet totesin käytännölliseksi ensimmäisen hei-en-ole-kotona-ja-vauvani-teki-niskapaskat- jälkeen).
Joten kaiken tämän jälkeen olen todennut, uskomatonta kyllä, että imetys on käytännöllistä. Se on käytännöllistä kaikesta huolimatta minun kohdallani. Vasta nyt kun Alvar on vähän kasvanut ja olen oppinut lukemaan nälkäsignaaleja ja lapseni käyttäytymistä, olen alkanut ajoittain nauttimaan siitä. Ainakaan se ei satu enää niin paljon ja se menee jo aika huomaamattomasti arjen lomassa. Ei se aina ole mukavaa, mutta suunta on parempi. Se ei silti tarkoita, että imetys sopisi kaikille ja joka toinen päivä toivon, että myös isillä olisi tissit.
Imetys on kyllä kertakaikkiaan asia, joka on niin henkilökohtainen, että jokaisella äidilllä pitää olla mahdollisuus päättää, miten vauvansa ruokkii. Totuushan on se, että jos äitiä ahdistaa, niin vauvaakin ahdistaa. Kun se ryökäleen pieni kirppu elää niin tiiviissä symbioosissa äitinsä kanssa, myös henkisesti.
Ai niin ja jos olet facebookissa, niin löysin sieltä sellaisen suljetun ryhmän kuin IHmetys - Sosiaalisen median imetystukiryhmä. Se on imetysmyönteinen ja rohkaisee imetykseen, muttei kuitenkaan ole fanaattinen. Siellä on tavallisia äitejä, jotka pohtivat juuri tiheitä imuja, soseiden aloituksia, sakeuttajan käyttöä, suihkutissejä ja kaikkia niitä asioita, joista ainakaan minä en ollut koskaan ennen tiennyt, mutta joista on nyt pakko ollut ottaa selvää. Voi kun olisin löytänyt sen jo kaksi kuukautta sitten...
Olen saanut sieltä ihan mielettömän paljon apua lukemalla muiden tismalleeen vastaavista ongelmista ja ratkaisuista.
Kiitos fb-vinkistä Tytti, menin ja liityin! Tosin mulla tuli heti sellainen henkeäsalpaava sielun kramppi kun luin miten joku yrittää saada maitoa nousemaan ja imettää tunteja putkeen ja lapsi vaan huutaa nälkää... Ei ilmeisesti riitä että ahdistun omasta imetyksestäni, ahdistun näköjään myös muiden. Minä en ymmärrä, mikä siinä imetyksessä on niin ihanaa että tekee tuon a) itselleen ja b) lapselleen. Jos synnytyksestä on jo yli viikko eikä vieläkään maitoa tule niin että lapsi saisi syödäkseen, niin mikä ihme pakottaa kiusaamaan itseään ja lastaan. Ja sitten kommentoidaan, että imetä vielä lisää niin kyllä se siitä. No joo, ei mun kai tarvitsekaan ymmärtää.
Joskus, harvoin, mutta joskus kuitenkin olen kokenut imettäessä jonkinlaisen rauhan ja yhteyden lapseeni. Ei se siis ihan joka kerta ole hammastenkiristelyä, ja jos olisi, en todella enää imettäisi. Ja kummallista kyllä, nyt kun olen tavoitteessani (3 kk imetystä), olen alkanut ajatella, että jos venyisin kuitenkin sinne ultimaattiseen tavoitteeseen eli neljään kuukauteen. Jos siinä kieppeilä aletaan maistella kiinteitä niin jos vaikka siinä sivussa alkaisi ruokkia pullosta päivisin ja jättäisi imetyksen vain yöhön... Spekulointia. Edelleenkään en ymmärrä omaa ajatuksenjuoksuani: Haluan päästä imettämisestä eroon mutta jokin minussa itsessäni vastustaa lopettamista koko ajan, ja sitten aina vaan imetän. Ja kärvistelen näiden ristiriitaisten tuntemusten kanssa.
Ja Riikkis, toi on niin totta! Kai sen nyt jokainen jo ymmärtää että kehitystahti on yksilöllinen, mutta sanoisivat nyt edes jotain, edes että "yleensä tämä tapahtuu 3-5 kk iässä". Ollaan niin korrekteja ja varovaisia sanomisissa ettei oikeastaan tulla sanoneeksi mitään.
Siksi en suositellutkaan sinulle ensisijaisesti Imetyksen tuki -ryhmää, jossa on keskusteltu myös siitä, voiko a) päiväkoti kieltäytyä ottamasta vastaan äidinmaitoa, jos haluaa juottaa lapselleen vain sitä tai b)pitäisikö jonnekin Oulun neuvolaan lähettää kansalaisadressi, kun he suosittelevat kiinteiden aloitusta aikaisemmin... :D Enkä nyt taas halua pahoittaa kenenkään mieltä, mutta no, minussa ne aiheuttivat ensisijaisesti kauhistusta.
Olen saanut sieltäkin apua ja siellä on myös asiallistakin keskustelua. Olen myös selvinnyt omista sielun krampeistani skippaamalla ne hieman fanaattiset jutut.
Meidän muksu on tissimies. Alun raivareista huolimatta se tykkää syödä tissiä ja syö sitä suurella antaumuksella. Se on kannustanut jatkamaan imetystä. Ja onhan se nyt käsittämättömän suloista, kun se huutamisen jälkeen rauhoittuu syömään tai illalla joskus nukahtaa tissillä, mikä on meillä ihan uusi juttu. Mutta onneksi jätkä on kuitenkin syömämiehiä, tehokas imuttelija ja asustaa tissillä lähinnä vain nälän vuoksi ja toimitus on nopea. Sen jälkeen aika menisi vain puheiden pitämiseen tissille. ;)
Lähetä kommentti