lauantai 16. marraskuuta 2013

Kakskasi!

Nyt pakollinen kauhistelu: MIHIN aika häviää? Tänään on rv 28+0, ihan käsittämätöntä, kohta on kolmekymmentä viikkoa täynnä ja ne semmoiset äidithän aikoo jo ihan kohtahetipian jakautua enkä minä oo vielä semmoinen enhän?! Juuri hetki sitten vielä painin pahoinvoinnin ja migreenin ja alun epävarmuuden kanssa ja nyt olen jo tämmöinen kävelevä ponttooni.

Ei sillä, voin edelleen mainiosti. Juu väsyn ja juu, nukun mielelläni päiväunet joka päivä jos vain mahdollista, mutta edelleen mennään ulkona liki entiseen malliin, työt hoituu enkä ole vielä huomannut juuri mitään sellaista, mitä en voisi tehdä. Kaikkea ei ehkä ole järkevää tehdä ja sellaisia hommia olen pyrkinyt delegoimaan toisille - rehusäkkien kantoa ja tyhjentämistä rehulaareihin ja heinän vimmaista repimistä kumartuneessa asennossa. Mutta tänäänkin piti pakata Penaponille tavaroita tilapäiskotiin muuttoa varten, ja nostelin loimikoreja tikkailla seissen pääni yläpuolelle ja sieltä pois. Ei ongelmia.

Eilen oli lääkärineuvolakäynti. Turha reissu jos suoraan sanotaan. Kysytään mitä kuuluu, sanon että hyvää, kysytään onko supistanut, sanon etten tiedä mitä sellainen on joten ei kai, sitten katsotaan verenpaine joka on ok, sitten käydään puntarilla (paino on noussut kymmenen kiloa raskauden alusta! Tuntuu tosi hurjalta, mutta en koe lihonneeni muualta kuin tisseistä ja mahasta, eikä painonnousua ole neuvolassa kommentoitu mitenkään, joten sekin on kai ok), sitten lääkäri haluaa tehdä sisätutkimuksen ja sielläkin on kaikki ok. Sitten kuunnellaan sydänäänet ja mitataan kohdunpohjan korkeus, ja siinä se käynti sitten olikin. Pissanäytteen annoin myös eikä siinäkään ollut mitään. 17 minuuttia ja olin ulkona.

Toki on hyvä että kaikki on hyvin eikä tarvitse ryhtyä mihinkään ihmeelliseen seurantaan tai toimenpiteisiin. Mutta tällaiset reissut tuntuu vaan... turhilta. Minun on kaikki ihan hyvin.

Kieltäydyin myös influenssarokotteesta ja neuvolantädin kotikäynnistä. Kotikäyntiasiaa varten olin kerännyt raivoa viikkokaupalla, kun mies kävi isäneuvolassa ja siellä oli sanottu, että sitten seuraavaksi neuvolantäti tulee käymään kotona. Joku roti siihen kyttäämiseen nyt, ei käynyt mielessäkään että päästäisin kotiini jotain tätiä ihan vaan ihmettelemään. Koen sen yksinkertaisesti tungettelevana ja tarpeettomana. Siedän vielä sen että käyn neuvolassa jaarittelemassa olostani, mutta en ota ketään kotiini pällistelemään. Eri asia on sitten vauvan syntymän jälkeen, jos halutaan säästää uuden äidin lähtemisen vaivaa ja tullaan tekemään vauvan ensimmäinen neuvolatarkitus kotiin, se on ihan ok ja sille näen selvät perusteet, mutta minusta ei ole tarpeen tulla raskausaikana katselemaan elinolojani, etenkin kun oletan ettei minussa tai meissä ole mitään sellaista, joka herättäisi epäilyksiä siitä ettei kotona ole kaikki kunnossa.

Influenssarokotusta en ole koskaan ottanut aiemminkaan enkä pidä raskautta sellaisena "sairautena", että haluaisin raskausaikanakaan muuttaa periaatteeni olla ottamatta ylimääräisiä rokotteita. En ole sairastajatyyppiä, viimeisestä flunssasta on aikaa liki kaksi vuotta. Voi olla että tauti iskee nyt kun sanon etten yleensä sairasta mitään... Mutta ei kiitos sikainfluenssapiikeille sun muille, perusrokotteet on ja ne pidän voimassa mutta en lähde tämmöisiin kausihömpötyksiin mukaan.

Kummallisesti raskauden edetessä olen saanut itseluottamusta ja uskoa omaan kehooni ja omiin tuntemuksiini. Minä tiedän tämän kropan parhaiten, ja jos minun henkiseen hyvinvointiini vaikuttaa näin paljon se että saan itse määrätä itsestäni, aion jatkossakin pitää pääni ja tehdä niin kuin oikealta tuntuu.

3 kommenttia:

Juliana kirjoitti...

Hyvähyvä itseluottamus! Kannustan edelleen jatkossakin luottamaan omiin tuntemuksiin ja pitämään kiinni siitä uskosta omaan kroppaan. Sulla on se läheisin suhde mahapapuun ja (varsinkin ilman kovin perusteellisia tutkimuksia) tiedät parhaiten miten siellä menee.

Tsemppiä loppuraskauteen! T. Yks, joka nyt kolmatta päivää raapii sitä kausi-influenssan rokotuskohtaa. Milloinkohan tää loppuis?

Anonyymi kirjoitti...

Meille ei onneksi ole ehdotettu infuenssarokotusta, en sitä ole koskaan ennenkään ottanut. Neuvolan kotikäyntikin on ilmeisesti se eka neuvola vauvan syntymän jälkeen. Hasssuahan se kyllä nyt olisi, täytyy myöntää.

Meidän perheeseen ilmestyi eilen oikeastaan ensimmäistä kertaa vauvakamaa, kun sukulaiseni ystävällisesti antoi määrän x vauvatavaraa määrittelemättömäksi ajaksi lainaan. Nyt meillä on Emmaljungan yhdistelmät, pinnasänky, matkasänky, kapalointiliina, rintareppu ja mitä näitä nyt on. Ihmetellen katselin kaikkea sitä, mitä tuolla nurkassa on nyt kasassa. Onneksi ei tarvinnut lähteä kaupaan ja netistäkin saa tosi kätevästi käytettynä. Kyllä saa hirvittävän määrän menemään rahaa, jos haluaa ostaa kaiken uutena!

Äitiyspakkaus saapui viime viikolla ja ainoa, mitä hankintaa noin ylipäätään olen miettinyt on se, että tarviikohan se vauva jonkun pienen toppapuvun, kun pakkauksen pukukin oli niin valtava ja meillä on kuitenkin TAYSiin matkaa se 30-40km. Olen pienikokoinen ja on vaikea uskoa, että meidän vauvakaan tulee olemaan kovin iso. Etenkin, kun tuon laattamisen vuoksi mun painokin on noussut ihan alakäyrillä koko ajan, vaikka en ole edes pystynyt liikkumaan ja urheilemaan. No vielä ehtii tietty! Mutta pukuasiakin ratkesi, kun sain 56cm toppiksen lainaan.

Käytiin muuten myös yhdessä perhevalmennuksessa, aiheena oli synnytys ja imetys. Oon mennyt kuitenkin niin päivä kerrallaan, että olin jotenkin täysin skipannut ajatuksen siitä, että ai niin tämä pitää tosiaan synnyttää. Huone oli täynnä mahakkaita naisia ja musta tuntui, että en kuulu joukkoon. Ajattelin, että jaa kohta nuo synnyttää, mun vauva on mahassa vielä ikuisuuden. Vaikka aika on nyt mennyt nopsempaa kuin alussa, niin silti ajatus synnyttämisesti tuntuu kyllä vieläkin tosi vieraalta. Perässä tullaan! Mulla viikkoja nyt reilut 27.

T




Sanna kirjoitti...

Minä vielä odotan äitiyspakkausta ja ylipäätään Kelan päätöksiä, hakemuksenkin lähetin vasta pari viikkoa sitten (Kelan täti käski viivytellä sen kanssa jotta asioita tulkittaisiin mulle suotuisammassa valossa). Olen myös kuullut että äitiyspakkauksen haalari on iso, siksi meillekin löytyi kirpputorilta pikkuhaalari koossa 56 huikeaan viiden euron hintaan! Ja vieläpä kotimainen puku.

Minuu vaan huvittaa noissa pikkuhaalareissa se että niiden mainostetaan olevan vedenpitäviä. Mikä järki siinäkin on, ei se 56-kokoinen pötkylä missään lammikossa roiski siinä puvussaan...