Pakettiauton takaloosterissa olevan koirahäkin päälle syntyy matkahoitopöytä, jossa vauvan voi pukea Tulan vauvatukeen ja viritellä siitä Tulaan. Kantoreppu on tosi ihana, mutta ronttaan silti vielä vaunuja mukana koska pelkään vauvan raivaria. Hankalinta on vauvan vaatetuksen valinta: repussa tulee lämmin, sisällä hiki valuu molemmilta, mutta entäs ulkona?
Paikanpäällä kisoissa vauva vetää sikeitä Tulassa koko ajan ja saa hymyjä ventovierailta. Äidillä on hyvä mieli kun pääsee ulos vauvakuplasta ja tapaa aikuisia ihmisiä ja saa huomata että maailma rullaa edelleen eteenpäin. Ja ponikin käyttäytyy ihan hienosti ollakseen juuri tämä poni. Minun poni.
Kotimatkalle lähdetään kelloa vilkuillen, edellisestä syönnistä on jo kolme tuntia ja vauva nukkuu edelleen. Laukussa on pulloon pumpattuna omaa maitoa (sitä on kerätty tissit rintapumpussa vinkuen koko eilinen päivä ja olen siitä niin ylpeä, 125 ml minun maitoani!) ja termarissa kuuma vesi vesihaudetta varten. En tahdo imettää pakussa tienvarressa. Uni kuitenkin jatkuu kotieteiseen asti, mutta ininä autossa on saanut minut virittämään vesihauteen ja lämmittämään pullomaidon siinä. Ja koska olen tuosta saaliistani niin ylpeä, päädyn syöttämään lapsen pullosta vaikka ollaan jo kotona. Ja jostain syystä päädyn olemaan laittamatta joukkoon maidonsakeuttajaa. Vauva syö ahneesti. Sitten tulee ultimaattiset niskapaskat jotka sotkee kaikki kolmen kerroksen vaatteet, riisutaan, vaihdetaan, pestään. Puetaan uudestaan. Koska kallisarvoista maitoa on vielä pullossa, tarjoan sitä vielä. Ja vauva syö. Tulee uusi kakka ja aletaan taas alusta. Ja sitten: maito lentää kaaressa ulos vauvasta. Vauva makaa hoitopöydällä eikä pöytä kastu lainkaan. Sen sijaan kastuu metrin päässä vauvasta oleva työtuoli, matto, vaipparoskis. Sinne meni kallisarvoinen maitoni.
Kello on puoli neljä. Nälkä oli kun yhdeltätoista tehtiin lähtöä ja nälkä on edelleen. Pumppaan maitoa koska pelkään että yksi pullosyöttö lakkauttaa maidontuloni. Vauva on sitterissä tyytymätön. Laitan makaronit kiehumaan, hetkutan sitteriä, livahdan pissalle, hetkutan sitteriä. Sanon kahdeksannensadannen kerran koiralle että menee vähän kauemmas. Vauva kirkuu ja otan syliin, puretaan reissukamoja yhdellä kädellä. Haluaisin paistaa nakkeja mutta päädyn mikroon koska mikroa voi käyttää yhdellä kädellä. Hotkin ruokani yhdellä kädellä, natiseva vauva toisella käsivarrella. Viritän kakassa olevat vauvanvaatteet pesukoneeseen ja koneen päälle yhdellä kädellä. Täytän tiskikoneen yhdellä kädellä. On tehokasta reisitreeniä kyykätä vauva sylissä. Koitan laittaa vauvan vaunuihin unille kun sen silmät lupsahtelee, mutta samantien kun sen laskee käsistään, silmät on auki kuin teelautaset. Otan taas syliin. Syötän, johan on nälkä kun pullosta juotu maito meni kaikki paineella huonekaluille. Nyt otetaan sakeuttaja ja syödään rinnasta niin kuin aina. Ei parane ruveta kikkailemaan. Vaihdetaan taas kakkavaippaa. Vaihdetaan sata kertaa asentoa sylissä ja syljetään tuttia pois. Muistan että kun oltiin eteisessä, tuli tekstiviesti. Muistan ehkä kohta vastata siihen.
Nyt kello on kuusi ja jotakin ja viimein näyttää tältä:
Mutta reissu oli hyvä. On ihana käydä jossain. On ihana huomata että vauvan kanssa voi ja saa ja pääsee, kun vaan menee (ja vähän myös etukäteisvalmistautuu).
6 kommenttia:
Kun luin uusimman tekstisi, en voi kuvailla myötätuntoa, jota koen sinua kohtaan. Mutta olin katketa naurusta! Alla syy. Tästä tuli romaani.
Meidän vauva karjuu. Niin, että naama on punainen ja ääni värisee. Se karjuu silloin kun sillä on nälkä tai märkä vaippa tai pieru mahassa tai muuten vain eksistentiaalinen ahdistus. Sitten se hiljenee kuin seinään, kun asia korjaantuu. Iltaisin se karjuu erityisesti. Ilmeisesti se väsyttää itsensä uneen, koska ihmeellistä kyllä, öisin se nukkuu TÄLLÄ HETKELLÄ jopa 5-6 tuntia putkeen omassa sängyssä.
Mies on hytkytellyt iltaisin pystyssä viihtyvää vauvaa, koska äiti on väsynyt ja kuin myrkyn niellyt. Äiti valvoo sitten aamuyöt/aamut. Tänään meni mies töihin ja olin illalla helpottuneehko kun vauva osoitti rauhoittumisen merkkejä yli tunti aikaisemmin kuin yleensä. Jospa se nukahtaisi! Ei nukahtanut, karjui yli tunnin pidempään kuin tavallisesti. Mies ilmeisesti onnistui nukkumaan. Minä hytkytin vauvaa, tarjosin rintaa, pidin pystyssä, pidin rinnalla, kokeilin sänkyyn, kokeilin mahan päälle, vaelsin olohuoneessa ja ympäri taloa. Ei auttanut. Lopulta laitoin huijaukseksi kypärämyssyn päähän( mikä jostain syystä rauhoittaa nukkuvaa vauvaa) ja pistin vaunuihin ja tsadaa: klo 1.00 herra simahti kahdessa minuutissa muutamaan nopeaan vaunun hetkutukseen. Heivasin pahvilaatikkosängyn pinniksestä keskellä makkarin lattiaa ja siirsin hiljaa hiipimällä vaunun kantokopan pinnikseen. Aamulla mies kysyi, että mitä ihmettä täällä on tapahtunut. Vastasin, että kaikenmoista ja käänsin kylkeä.
jatkuu..
Koska mies meni tänään töihin, ei mikään edes alkeellinen aamurutiinimme tietysti toiminut. Aamulla vaihdoin vaipan ja havaitsin vaipassa pelkän pissan. Kakka näytti olevan kiinni pyllyssä ja tajusin sen heti enteilevän ongelmia. Tuikkasin valmiiksi sen kriittisen kypärämyssyn vauvan päähän( koska vauva ei tykkää kun se laitetaan) jotta voin nostaa uneliaan vauvan suoraa vaunuihin viileään eteiseen nukkumaan ja aloin syöttää. Jotta pääsen itse aamupalalle. Vauvan masu täynnä ja slurps. Ne puklut hyökkäsivät vallaten koko kypärämyssyn sekä vauvan vaatteet selkäpuolelta (siis häh) ja äidin vaatteet. Joten. Ajattelin kaihoisana aamupalaani ja suuntasin unisen vauvan kanssa vaatteiden vaihtoon. Nyt se siis herää. Koin pientä paniikkia päivän mahdollisista menetetyistä päiväunista, koska kallisarvoinen myssymme oli poissa pelistä. PEsin sen nopeasti käsin ja laitoin kuivumaan, harkitsin jopa sen kuivaamista hiustenkuivaajalla. Viihdytin samalla vauvaa, ettei se ala karjua. Vauvan vaatteet vaihdettu. Vauva sitteriin ja nopeasti vähän aamupalaa. Sitten viihtyy hetken, alkaa kitistä ja sitten karjua, tissi suuhun ja pian vauva vaunuihin. Näyttää, että ei nukahda. Nukahtaako? Nopeasti takaisin aamupalalle. Ja ei nukahtanut. Kappas. Vaippa on märkä. No olisihan se pitänyt tajuta äsken vaihtaa… Joten vaipan vaihtoon. Ja kun käännän selkäni hetkeksi, vauva alkaa huutaa kuin syötävä ja pissaa kaarella itsensä päälle. Olisihan se lähes valokuvauksellinen hetki, kun pissa lentää kaaressa lähes vauvan suuhun. Joten vaihdan vauvan vaatteet uudestaan. Kolmas vaatekerta ja olemme olleet hereillä vasta kaksi tuntia ehkä.
Nännin päät ovat olleet edelleen ihan törkeen arat, joten olen imettänyt rintakumin kanssa. Olen pikku hiljaa harjoitellut sen pois ottamista, kun vauva pääsee ruokailussa alkuun. Nyt vauva huusi kuin pieni eläin ja olikin otollinen hetki huomata läpinäkyvän rintakumin hävinneen totaalisesti jonnekin. Ja koska kiukkuinen vauvani ei osaa imeä raivostuneena muuta kuin rintakumin kanssa, olin jälleen pulassa. Missä laatikossa minulla onkaan rintakumeja lisää? Ei muuta kuin kiukkupussin kanssa rintakumeja etsimään ja steriloimaan. Pakkauksessa lukeekin sopivasti, että ”ei mikrosterilointia”. ”Kuules kultaseni, äiti laskee sinut hetkeksi tähän lattialle, kun levyllä on kuumaa vettä.” Epäilen vauvan huudosta hänen lähentelevän myös omaa kiehumispistettään.
No niin. Ja sitten uudestaan syömään ja kokeillaanpas nyt tuota kehtoa, kun se lakkikin on pesussa. Nukahtaako? Lutkuttaa tuttia. Nukahtaa. Prööt! Voi p*ska. Nyt sitä tulee. Vauva hymyilee ja sitä tulee paljon. Odotan törinät ja suuntaan jälleen vaipan vaihtoon. Muistan lämmittäneeni leivän mikrossa ja mietin, että ehkä juusto sulaa sen päälle ihan kivasti, vaikka sen lämmittääkin uudestaan.. puurohan on jo ihan kylmää. Äidin nopean toiminnan seurauksena vauvan vaatteet eivät sotkeennu kakkaan. Vauva on tyyni. Sitä ei näytä väsyttävän. Äitiä väsyttää ja äidillä on nälkä.
Vaihdan vaipan. Syötän vauvan ja syön kylmän puuron ja toiseen kertaan mikrotetun leivän yhtä aikaa vauvan ruokaillessa. Ergonomisesta imetysasennosta ei ole tietoakaan. Totean, että nyt riittää. Laitan vauvalle ulkovaatteet ja tuikkaan varalakin, josta vauva näyttää tykkäävän vielä vähemmän. Karjuva vauva nukahtaa vaunuihin uupuneena ja vaunuista löytyy myös kadonnut rintakumi. Äiti ottaa mukaan banaanin, vesipullon ja lähtee vaunulenkille. Ulkona ei liiku ketään. Aurinko paistaa ja linnutkaan eivät juuri laula. Ulkona on käsittämättömän hiljaista. Vai ovatko korvani vain tukossa noin nelituntisesta ”syön aamupalan ja laitan vauvan unille” -operaatiosta. Vielä kun tulen kotiin, hiippailen jatkuvasti ikkunan luona, koska olen kuulevinani vauvan itkevän. Onhan meillä se itkuhälytinkin, mutta se taitaa olla jossain siellä vaunuissa kaikkien niiden kerrosten alla. Älä herätä nukkuvaa lasta. Älä herätä nukkuvaa karhua.
Nyt minä syön. Onneksi ruoka tarvitsee vain lämmittää.
Tyttis
nämä on näitä juttuja joita ei vauvaoppaissa tai neuvoloissa kerrota. turvamyssyt ja muut poppaskonstit. nämä on sitä oikeaa äitiyttä. meillä väsyneiden vanhempien viimeinen apukeino vauvan nukuttamiseen on täristely - kun omat kädet, jalat ja selkä huutaa hoosiannaa kaikesta hetkuttelusta ja kannattelusta, laitetaan vauva makuulle haluttuun nukkumispaikkaan, asetetaan kämmen vauvan vartalon päälle ja täristellään. saman ajaisi vibraattori vauvan kainalossa :D aika monena yönä olen herännyt siihen, että mies laittaa kätensä minun käteni päälle ja jatkaa täristämistä, kun olen itse nukahtanut kesken. toimii joskus. useimmiten ei. meidän vauva tahtoo olla liikkeessä. ja pystyssä niin kuin isot ihmiset! hetkuva pää vaan vähän vaikeuttaa pystyasennossa pitämistä.
luin kaksplusfoorumilta, miten kolmiviikkoisen vauvan äiti kertoi tekevänsä iltarutiinit ja laittavansa vauvan klo 20 omaan sänkyynsä nukkumaan, ja sen jälkeen hän ja miehensä viettävät aikuisten kesken aikaa. siis mitä? teenkö minä jotain väärin kun en voi kuvitellakaan että meillä voitaisiin toimia noin? mikä rutiini? meillä ei edes käytetä yöpukua; jos sellaisen vaihtaa päälle, tulee kuitenkin puklu, ja jos vauva kerran simahtaa sellaiseen aikaan että kannattaa itsekin mennä nukkumaan, en todellakaan ala vaihtaa sille mitään yöpukuja.
tässä viestissä ei ole isoja kirjaimia koska viesti on kirjoitettu -yllättäen- yhdellä kädellä.
Ensimmäisen kahden viikon aikana tirautin useamman kyyneleen aiheesta "Jos vauva huomaa, etten koko ajan tykkää siitä". Hurraan edelleen joka kerta, kun saan vauvani nukkumaan. Jos se nukkuu kauan, pitää tarkistaa, hengittääkö se varmasti.
Se on erikoista tämä äidinrakkaus.
T
Palaan esikoiseen, voi miten valtavan vahvasti näitä juttuja lukiessa palaankaan siihen aikaan. Kaikki on uutta, hämmentävää, melkein pyöryttävää. Sitä vaan katsoo kuinka oma-aika valuu sormien läpi. Nyt ei enää ehdi katsoa, siihen on tottunut. On niin tottunut ettei edes muista ajatella kuinka monet vaipat on vaihtanut tai onko meillä joku rytmi... ehkä on ehkä ei, mutta ei sen niin väliä. Ja ystäväni lohdutti, kun yöpuvuista höpötin (en käyttänyt esikoisella, enkä käytä kuopuksellakaan) että ei niitä yöpukuja siellä synnärilläkään laitettu. Nyt törkkään pikkuisen nukkumaan eteiseen vaunuihin peittoviritelmissä. Kerrastoja jaksoin pukea ekalle, mutta kakkosen kanssa "älä herätä nukkuvaa karhua" on jo niin takaraivossa, että ymmärtää antaa nukkuvan nukkua eikä etsi mitään "hyvä äiti" tai "tämä on yksi ja ainoa oikea tapa olla äiti"-pisteitä oikeilla varusteilla. Jatka kirjoittamista ja minä kyynelehdin, hikoa, ja niin nautin kanssasi tätä aikaa!
Kukka, olen lukenut jälleen blogiasi alusta alkaen, ja huomannut että ihan samoissa mennään kuin sinä aikanasi. Lohdullista, jotenkin! Koska miten hienosti sinäkin olet saanut lapsesi kasvatettua ja miten täyspäinen ja järkevä ja SINÄ sinä olet silti ja edelleen. Tarvitsen esimerkki-ihmisiä että osaan jatkaa. Olet minulle sellainen, kiitos siitä.
Lähetä kommentti