On päiviä, jolloin tuntuu että meillä on jokin rytmi. Aamut ja aamupäivät etenkin sujuvat jo aika mallikkaasti, melko kellontarkasti samalla lailla joka päivä. Se on hyvä, se tuo varmuutta, ja se tuo liikkumavapautta.
Aamuun kuuluu n. 20 minuutin power napit sitterissä ennen varsinaisia aamupäiväunia |
Niiden jälkeen lähdetään ulos |
Tänään pesin pois Pikkuässän toppavaatteita. Tajusin, ettei se mahdu niihin enää koskaan (onneksi ostin nekin kirpparilta ja onneksi maksoin vain 5 e). Olen haikeudella viikannut jo aika monia vaatekappaleita pois hoitopöydän laatikosta. Ollaan siirrytty kolmoskoon vaippoihin. Ja jotain kehitystä taitaa olla sekin, että ennen kakkaa tuli 13 kertaa päivässä, ja nyt enää sitä tulee ehkä vain 3 kertaa. Tajusin myös, että tuo syö vieläkin 0-2 kk ensitutteja - piti ihan sitä varten lähteä kylille, että pääsin ostamaan uusia, isompia tutteja.
Ison tytön tutit |
Pikkuässä on myös oppinut uusia taitoja. Se osaa imaista koko alahuulensa suuhun. Ja laittaa lähes kokonaan molemmat nyrkit sinne suuhun myös. En tiedä, onko se nyt löytänyt suunsa vai kätensä, mutta jotain selvasti tapahtuu. Sormet ei enää ole koko ajan tiukassa nyrkissä, vaan niitä heilutellaan. Pään kannattelu menee joka päivä huimasti eteenpäin, nyt ryhtiliike näyttää jokseenkin tältä:
![]() |
Mitäs me raitapaidat |
Ehkä olen sellainen äiti, joka alkaa nauttia vauvanhoidosta vasta kun vauva on vähän vähemmän vauva. Nyt on yhä useammin sellainen olo, että vauvani on mainio tapaus. Sillä on luonne ja se tykkää asioista (liikkuminen, pystyssä olo, ilveily ja ilmeily) ja ei tykkää asioista (hihojen pukeminen, perinteisessä "vauva-asennossa" pitäminen sylissä, pois lukien nukutusaika jolloin vauva-asentokin kelpaa). Sen kanssa voi seurustella ja seurustelu aika usein on vastavuoroista. Hoitaminen on jo jotain muutakin kuin pelkkää arvaamista. Vauva on jämäkkä ja sitä voi ja uskaltaa ja täytyykin pitää sylissä eri tavoin.
Esimerkiksi näin:
Tai näin:
Myös katseella seuraaminen on kehittynyt huimasti. Pikkuässä katsoisi telkkariakin niin paljon kun vain antaisin. Kelpaa Britannian paras leipomo ja Poliisit ja moni muu. Pää kääntyy kuin pöllöllä telkkaria kohti. Kaikki liikkuva ja värikäs kiinnostaa, ja tietenkin äiskän ja iskän naamat. Yksi hitti on omin pikku kätösin askarreltu mobile:
Kilppari |
Marja-Liisa Kirvesniemi |
Minulla on vielä reilu viikko äitiyslomaa jäljellä. Sitten alkaa vanhempainvapaa ja meiltä lähtee lomittajat pois. Hevoset menee siitä kohtapuolin laitumelle ja se kohtuullistaa työmäärää, uskon selviäväni. Kesän pääluku tulee olemaan 11. Oma ponini palaa kotiin ihan muutaman päivän päästä, sitten pääsen taas ihan oikeasti harrastamaan.
Vauva Tulaan ja iltatalliin |
Imetän edelleen. Nyt on taas vaihe kun se ei niin hirveästi stressaa. Tosin se stressaa, ettei painoni tipu millään. Luulen etten pääse ylikiloistani eroon ennen kuin lopetan imettämisen. Imettäminen ei selvästikään laihduta minua, päinvastoin kroppani tuntuu takertuvan saavuttamiinsa kiloihin tiukasti, että varmasti riittää lapselle ravintoa. No, ihan kohta on se 3 kk täynnä. Siihen olen todella tyytyväinen. Katsotaan, missä vaiheessa alamme kokeilla kiinteitä - toivon että niistä olisi apua noihin refluksioireisiin, jotka kyllä onneksi ovat pysyneet aika kivasti hallinnassa maidonsakeuttajalla. Nyt yritän tehdä niin, että yöaikaan en antaisi sakeuttajaa lainkaan vaan imettäisin vain. Viime yö ainakin meni sujuvasti ilman puklaamista.
2 kommenttia:
Musta aitina olo vaan paranee. Olin aika hukassa sen ensimmaisen vuoden, luultavasti myos sen takia et nukuttiin kerralla kahden tunnin patkia mut muutenkin. On ihanaa pikkuhiljaa tutustua uuteen valloittavaan persoonaan ja usein ajattelenkin et vau mustako toi tyyppi on tullut. Ja miten erilaisia me ollaan jo nyt. Zoe ramapaa ekstrovertti. Eli ihan oma itsensa. Oma persoonansa!
Niin tuttu tunne tuo, että minustako tuo tuli. Ihmeellistä.
Minä en selvästikään ole sellainen äiti, joka kokee äitiyden onnen heti synnärillä. Lähinnä olen kokenut paniikkia nämä kuluneet 3 kk. Ja vierautta kun se ainut jonka olen luullut tuntevani (eli minä itse) onkin ykskaks ihan vieras hormonipöllyinen en-tiedä-mikä. On lohdullista kuulla etten ole ainoa, joka on alkuun vähän pihalla tästä äitihommasta.
Lähetä kommentti