Joulu, uusi vuosi, mitä näitä nyt on

Semmoiset meni. Joulu oli mukava, meillä oli vieraita, Pikkuässä vierasti enoaan kaikki kolme päivää niin että hymyili ehkä viimeisenä päivänä kerran vahingossa ja käänsi silloinkin heti päänsä pois.

Joulupukki toi uuden kameran (se edellinen taisi saada viimeisen kolauksensa halkaistuaan Pikkuässän sormen) ja olen opiskellut sen käyttöä, toistaiseksi vähän laihoin tuloksin.

Paljon harjoitusotoksia eksoottisista kohteista:

Aika paljon takaraivokuvia sekä tällaisia:

Meno on kova. Hampaita on suussa kuusi. Vuoden viimeisenä päivänä käytiin peukkukontrollissa leikanneella kirurgilla ja hän oli tyytyväinen näkemäänsä. Sormi siis paranee hienosti ja kasvava kynsi näyttää tulevan yhdessä osassa ihan niin kuin toivottiinkin. 

Pikkuässä seisoksii, konttaa kovaa, kirkuu vielä kovempaa. Ottaa aika jämäköitä askeleita tukea vasten. Pälpättää omaa kieltään kovaäänisesti. Taputtaa. Soittaa puhelimella (ja vähän kaikella muullakin minkä vain voi painaa korvalleen). Protestoi kun ei saa jotain mitä tavoittelee tai jos jotain ottaa kädestä pois. Haluaa tehdä itte! Sylkee soseet pois koska pitää saada syödä itte omalla lusikalla. Lopputulos on järjetön sotku ja tyytyväinen ipana, joka ehkä epähuomiossa on niellyt myös muutaman mutsin syöttämän lusikallisen.

Kaverille oli neuvolassa sanottu että lasta saa alkaa istuttaa vasta kun se osaa itse istua pepullaan. Pikkuässä on ensi viikolla 11 kk ja osaa vasta nyt konttausasennosta siirtyä pyllylleen istumaan. Tähän saakka se on istunut polvi-istunnassa. 

Uusi vuosi edessä. Vähän tai oikeastaan aika paljonkin on murheita mielessä ja oma oleminen on välillä aika raskasta. Mutta Pikkuässä on ihana. Voi vitsi kun voisi itsekin käkättää joka päivä samanlaista naurua kuin tuollainen ihmispätkä. Saattaisi tehdä hyvää sisäisesti.