Ja kävi niin että lakkasin olemasta yrittäjä, nyt en enää tiedä mikä olen, en tiedä kelpaanko edes työttömäksi. On suunta hukassa ja on monta huonoa päivää, on takki ja tili aivan tyhjä ja kroppa ja mieli loppu, ja sitten jostain alta paistaa pieni pilkahdus suurta keveyttä. Ehkä löytyy vielä uusi suunta, toivon niin. Ja realisti minussa sanoo että tarttis löytyä aika nopiaan, asuntovelka ja eteerinen ajelehtiminen ja suunnanhaku ei ole toimiva kombo.
Jos on paljon huonoa niin on paljon hyvääkin, sellaista yllättävää pyyteetöntä hyvää joka vetää hiljaiseksi ja nöyräksi: eilen postilaatikossa odotti paketti.
Ihminen jota en ole koskaan tavannut, jonka kanssa en ole koskaan puhunut. Johon ainoa kontaktini on tämän blogin kautta syntynyt tuttuus ja melkein samanikäiset lapset. Hän oli ommellut Pikkuässälle mekon, selvittänyt osoitteeni ja lähettänyt mekon meille, käsinkirjoitetun saatekirjeen kera.
Lahjan antaja tunnistanee kättensä jäljen (ja tarkkailee postiaan loppuviikon!). Ei ole sanoja joilla tarpeeksi kiittäisin, olen omassa henkisessä kuopassani tästä eleestä sanoinkuvaamattoman kiitollinen ja onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti