Vietin kolme kivaa päivää Helsingissä lomaillen äitini ja pikkuveljeni kanssa. Lomaan sisältyi paljon hyvää ruokaa erilaisissa ravintoloissa, kesäteatteriesitys ja samoilua Suomenlinnassa, hotellin ruhtinaallinen aamupala kahtena aamuna, paljon julkisilla ajelua, käynti Luonnonhistoriallisessa museossa sekä Heurekassa, yksi alkoholiton drinkki Tornissa (toki myös Tornin vessa tuli koettua) ja kilometritolkulla kävelyä.
Heurekassa oli mahtavan kiinnostava Body Worlds -näyttely, jossa aidot, plastinoidut ruumiit esittivät maallikoille ihmiskehon ja -elinten toimintaa. Ilmeisesti näyttely on aiheuttanut jonkinlaista paheksuntaakin, mutta minä en kokenut sitä tippaakaan vastenmielisenä tai rienaavana, vaan kiinnostavana ja hyvällä maulla tehtynä. Toki näyttelyyn kuului myös osio hedelmällisyydestä ja uuden elämän alkamisesta, ja esillä oli alkioita ja sikiöitä viisiviikkoisesta eteenpäin, aina sinne liki kolmeenkymmeneen viikkoon saakka. Meillä on nyt viikkoja 15+1, ja kyllähän se pieni kovin valmiilta näyttää, ihan ihmiseltä jo.
Esillä oli myös kahdeksannella kuulla raskaana oleva nainen, ja oli aika huikeaa nähdä, miten ahdasta kohdussa ja ylipäätään naisen sisuksissa raskausaikana on. Tämä oli oikeastaan ainut keho, jonka kohdalla mietin, miksi hän ja syntymätön lapsensa on siellä vitriinissä. Näyttelyn esipuhe kuitenkin kertoi, että näyttelyn tarkoitus ei ole avata eikä pohtia ihmiskohtaloita, vaan kertoa ihmisestä myös niille, jotka eivät opiskele lääketiedettä ja sitä kautta saa konkreettista tietoa kehomme toiminnasta. Ja luonnollisesti kaikki ovat vapaaehtoisesti antaneet ruumiinsa tähän käyttöön.
Oma vatsani tuntui pompsahtavan esille tuon reissun aikana. Onneksi sain juuri ennen reissua yhdet äitiyshousut, ja niissä elelin onnellisena kun ei puristanut eikä ahdistanut. Tästä se sitten alkaa. Esiintuleva maha tekee raskaudesta konkreettisemman, ja huomaan yhä useammin siveleväni alkavaa kumpua ja ajattelevani lämpimiä ajatuksia tyypistä joka siellä kasvaa. Ehkä pahin paniikki ja pelko alkaa hellittää?
Ihana veljeni osti minulle reissulta Pamela Druckermanin kirjan Kuinka kasvattaa bébé - Vanhemmuus Pariisin malliin. Kirja on kerrassaan hurmaava, olen ahminut sitä eteenpäin ja huomannut, että vaikka en kovin aktiivisesti ole vielä ajatellut kasvatusasioita, löydän tästä paljon tukea omille ajatuksilleni. Etenkin kirjan alkupuolella käsitellyt nukkumis- ja odottamisasiat tuntuvat järkeenkäyviltä. Kirja vastustaa "hypervanhemmuutta" ja lastenvaltaa, jossa vanhemmat kimpilevat lapsen jokaisen mielihalun perässä eikä lapsi koskaan joudu kohtaamaan pettymystä tai turhautumista. Ja kun näitä tunteita ei koskaan hallitusti saa oppia, ei lapsi osaa niitä käsitelläkään. "Lasten kasvatukseen kiinnitetään yksinkertaisesti enemmän huomiota kuin mitenkään voi olla lapsille hyväksi".
Voi olla, että sitten kun olen itse oikeasti äiti ja kamppailen nukkumattoman lapsen kanssa, kirjan hyvät ohjeet ja pohdinnat tuntuvat vierailta. Mutta haluaisin kuitenkin uskoa, että etukäteen asioita miettimällä voin saavuttaa jonkinlaisen balanssin. Yhtä kaikki, kirja on ihana.
Huomenna on toinen neuvolakäynti, hieman jännittää.
Tänään tässä sohvalla maatessani olen tunnustellut, mahtaisiko mahasta tuntua jo pientä liikettä. Voi olla, että se on vain mahanahan kutinaa tai jotain muuta porinaa. Tai sitten ei. Sellaista pientä hipellystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti