Reilu viikko sitten osuin katsomaan tv-ohjelmaa naisista, jotka toivoivat kiihkeästi tyttövauvaa. Niin kiihkeästi, että he matkustivat keinohedelmöitykseen maihin, joissa alkiodiagnostiikalla voidaan valita lapsen sukupuoli. Joskus aiemmin muistan katsoneeni toisen dokumentin, jossa ylipäätään käsiteltiin lapsenhankinnan etiikkaa, jos lasta ei voi saada biologisesti - kuinka pitkälle on lupa mennä, kenen on lupa hankkia lapsi. Homon? Yksineläjän? Yli 50-vuotiaan? Tämän dokumentin yhteydessä tuli esiin maita, joiden laki kieltää alkiodiagnostiikan käytön sukupuolen valintaan, mutta joissa tätä kuitenkin tehtiin useammillakin yksityisillä klinikoilla. Ja näille klinikoille matkusti pareja ja perheitä ja yksinäisiä ihmisiä ihan jonoiksi asti, hankkiutumaan raskaaksi ja saamaan tiettyä sukupuolta olevan lapsen.
Nyt törmäsin Kaksplus-foorumilla ketjuun Poikavauvan tulo masentaa, toivoin kovin tyttöä. Keskustelu itsessään ei ole millään tapaa hedelmällinen eikä oikeastaan edes lukemisen arvoinen, ihmiset sättivät toisiaan edes yrittämättä ymmärtää toistensa kantoja. Mutta aiheena tämä on kiinnostava.
Minä väitän, että lapsen sukupuolella on väliä. Ja että on vanhempia, jotka toivovat jompaa kumpaa enemmän kuin sitä toista. Ja että pettymyksen tunteilta ei voi välttyä, jos tulokas onkin sitä toista sukupuolta. Onko siitä lupa puhua ääneen? Em. ketjun perusteella väittäisin, että ei.
Sitä en osaa eritellä, miksi sitten tahtoisi saada erityisesti tytön tai erityisesti pojan. Tv-ohjelmassa, johon alussa viittasin, tytön haluajilla oli monilla on aika liuta poikia, kolmesta ylöspäin. Onko vaihtelu syy toivoa toista sukupuolta? Jos kuvitellaan perhe jossa on jo vaikka viisi poikaa ja sitten syntyy odotettu tyttö, saako tyttö samanlaisen kasvatuksen kuin pojatkin? Vai nouseeko hän erityisasemaan vain koska on tyttö? Minä koin kornina sen, kun tuossa ohjelmassa kolmen pojan äiti sai lopulta hoitojen tuloksena kaksostytöt ja vakuutti, että nyt hänen perheensä on täydellinen ja tasapainoinen ja elämänsä ihanaa. Koin, että sanomalla näin hän väheksyi aiempaa, tytötöntä perhettään.
Entisaikaan toivottin kiivaasti poikaa perheeseen. Poikien piti jatkaa isiensä työtä. Nyt kun Suomen maatalous on mitä on ja menee minne menee, niin tällaisetkin asiat jäävät vähitellen unholaan. Naisten asema kotiluuttuina ei aina ollut kovin hääppöinen, joten sinällään ehkä ymmärrettävääkin toivoa poikaa.
Minun oli tärkeä saada tietää, kumpaa sukupuolta meidän lapsemme on. Olin melkein sinne puolenvälin rakenneultraan saakka sitä mieltä, että kannan poikaa. Olin tästä, myönnetään, hieman hädissäni. En minä tiedä pienistä pojista mitään! Ihan kuin tietäisin sen enempää pienistä tytöistäkään, mutta jotenkin ajattelin, että tyttö olisi turvallisempi. Olenhan minäkin tyttö. Vaikka mitä se mitään auttaa. Sitten paria viikkoa ennen ultraa tuntemukseni vaihtui ja ultraan mennessä olin jo melko varma, että mahassani kasvaa sittenkin tyttö. Se vain tuntui tytöltä.
Nyt olen miettinyt viimeistä ultraa jonka pitäisi kohtapuolin olla edessä. Onkohan vauva edelleen tyttö? Ja mitä jos aiempi ultrausennuste onkin ollut väärä ja odotankin poikaa? Olenko sitten pettynyt? Hämmentynyt olisin ainakin.
Sukupuolella on väliä.
Ei sillä lailla, että se muuttaisi lapsen enemmän tai vähemmän tervetulleeksi tai tarkoittaisi enempää tai vähempää rakkautta, mutta jotain väliä sillä mielestäni on. Minä en voi ymmärtää, miksi joku haluaa salata lapsensa sukupuolen ja kuvitella siten kasvattavansa lapsensa sukupuolisensitiivisesti tai sukupuolineutraalisti. Tytöt ja pojat ovat erilaisia, herranjestas! Herkkiä ja rauhallisia ja levottomia ja rohkeita ja taiteellisia ja urheilullisia. Vaikka kuinka annat poikalapselle nuken leikkeihin ja varjelet lelupyssyiltä ja räiskintäpeleiltä, hän jossain vaiheessa kääntää nuken vaakatasoon, tähtää, lataa ja ampuu.
En sano, etteikö yhteiskuntamme kasvattaisi lapsia tiettyjen ennakko-odotusten mukaan. Niin tapahtuu kaiken aikaa, eikä tiukka etukäteismuotittaminen ole hyvästä. Mutta ei pidä myöskään ajatella, että lapsena saatu malli rajoittaisi lasta koko tulevan eliniän. Meillä mentiin hyvin perinteisesti siinä, että veljeni opetettiin ajamaan traktoria ja velvoitettiin auttamaan pelto- ja konetöissä, ja minä häärin missä häärin. Nyt veljeni asuu kaupungissa ja valmistuu lakimieheksi eikä taatusti aja traktoria. Minä lähdin aikuisena opiskelemaan maatalousalaa ja opettelin sitten itse ajamaan traktorilla ja kiinnittämään lumilingon ja vaihtamaan öljynsuodattimen, kun en ollut saanut sitä oppia nuorempana kotona. Olenko kärsinyt siitä että minut on kasvatettu niin kuin tytöt kasvatetaan? En. Nuket ja punaiset vaatteet lapsena eivät ole tehneet minusta avutonta ja heiveröistä. Minun persoonani on tekevä, pystyvä, itsenäinen ja rohkea.
Mutta vaikka kuinka olisi ok toivoa jompaa kumpaa sukupuolta, minusta siinä mennään metsään kun aletaan tehdä sitä toivomaansa. Ostaa. Valita. Minusta siinä on jotain epäpyhää alkaa sorkkia alkioita ja valita, mitä laitetaan. Voidaan valita terve, sen vielä jotenkin käsitän. Mutta katsomassani ohjelmassa naiselta kerättiin kahdeksan munasolua, jotka hedelmöitettiin miehen spermalla ja saatiin aikaan neljä hedelmöittynyttä alkiota joista yksi oli tyttöalkio. Loput olivat poikia. Lääkäri kysyi: Hävitetäänkö loput alkiot? Ja pariskunta sanoi kyllä.
He heittivät roskiin kolme tervettä poikalasta.
Siinä on jotain sairasta.
5 kommenttia:
Se on jännä juttu tuo sukupuoli. Hyvin kirjoitit.
Olin ensin ihan varma, että mun masussa kasvaa tyttö. Mitä lähemmäs rakenneultra tuli, sitä varmempi olin, että se on poika. No poikaa ne vahvasti lupaili. Nyt taas mitä lähemmäs laskettu aika tulee, niin tulen taas epäuskoiseksi, että kumpikahan siellä sitten onkaan. Olisi todella hämmentävää, jos se olisikin tyttö. Ei sillä, että se olisi pettymys, vaan sillä, että tietyllä tavalla sitä on aika vahvasti orientoitunut jo poikaan.
Nimikin tällä tyypillä on jo. Meidän perheessä pojan nimiä tuntuu olevan paljon vaikeampi keksiä kuin tyttöjen! Sattui siis niin, että keksimme tasan tarkkaan yhden pojan nimen ja sillä nimellä me on sitä jo kaksistaan kutsuttu.
Olen onnellisessa asemassa ja minulla on pitkä joululoma. Olen ihan herännyt eloon. Näinä hyvinä päivinä tulee epäuskoisen kiitollinen olo, että voiko tämä elämä olla tällaista! Loma on tehnyt tosi hyvää. Kun olen saanut levättyä, on vauva liikkunut ihan todella paljon! Maha on ihan muhkuroilla ja kantapäät puskee kyljistä. Mitä enemmän vauva liikkuu, sitä enemmän se tuntuu hikkaavan. Joulupäivänä se taisi hikata viidesti. Alan saada käsitystä siitä, miltä tuntuu, kun on hikka lähes ahterissa.
T
Siitä orientoitumisesta mulla/meillä oli juuri kyse, kun haluttiin ehdottomasti tietää vauvan sukupuoli. Molemmista olisin aivan yhtä ilahtunut, mutta minusta sukupuoli on olennainen osa ihmisen persoonaa, ja vauvan kohdalla sukupuolen "tietäminen" (jos ennuste pitää paikkansa) on tehnyt tätä vielä syntymätöntä läheisemmäksi ja tutummaksi.
Meillä taas oli pojalle komeat kolme nimeä valmiina, mutta tytölle on pitänyt jo pelkkää etunimeäkin hakea ihan nimikirjojen kautta. Sillä on nyt sellainen työetunimi, katsotaan näyttääkö se siltä sitten kun tulee ulos vai palaammeko nimenkeksimisessä lähtöpisteeseen. Vauvallamme on odottamassa 7 tyttöserkkua (ja 2 poikaa) joten molempien suvuista on jo kaikki kivat tytön nimet käytetty. Ei helpottanut nimiprosessia lainkaan...
Olette ihania odottajia. Käyn läpi ensimmäistä odotustani kun luen tätä. Kun lapsi on sylissä on jotenkin aivan sama mitä sukupuoli on kunhan se on. Voikaa paksusti (vihasin tätä termiä raskaudessa, mutta en malta olla käyttämättä sitä itse). Hugs!
Ihana Kukka! Totta turiset! Meillä katsos kun on vielä aikaa pyöritellä näitä asioita mielessä! ;)
Olen miettinyt, että miten saan ajan kulumaan, kun jään äitiyslomalle. Ei tässä tilassa nyt määräänsä enempää jaksa puuhastellakaan (mitä olin kuvitellut tekeväni, kun äippäloma alkaa)! Että kai musta tulee päätoiminen lepääjä ja yritän olla tuntematta siitä huonoa omaatuntoa!
T
Mun äitiyslomani alkaa perjantaina 3.1.. Olen ollut osittaisella vuosilomalla viimeiset kaksi viikkoa ja tänään tein kokonaisen työpäivän tässä lomien välissä. Ja tietenkin osui sellainen päivä että työt oli tosi raskaita ja päälle vielä parit ei-toivotut sattumat ("mä vain haen hevoset sisälle siinä menee 20 min" vaihtuu siihen että korjaan raivolla pimeässä kentänaitaa lekalla ja vasaralla ja jahtaan yhtä saatanan jästipäätä pitkin pihoja), ja nyt on kyllä kroppa ihan hemmetin kipeä. Vaikka olen ajatellut että voin hyvin ja jaksan ja pystyn, niin äitiysloma tulee tarpeeseen. Tosin ei sekään yrittäjää autuaaksi tee, edelleen on minun hommani korjata jos omasta kiinteistöstä jotain hajoaa, mutta kroppa kiittää kun rutiinityöt jää toisille.
Lähetä kommentti