Meillä ei sit ikinä

Meillä ei sit ikinä pueta lasta päästä varpaisiin tyttöväreihin eikä ladota sille erivärisiä kiliseviä kolisevia muovileluja eteen.

Eipä.

Silmäni avautuivat kylässä tajuamaan, ettei meillä ole vauvaleluja. Pikkuässä tuijotti silmät selällään erilaisia hilavitkuttimia ja viihtyi vieraan lelukaaren alla itseksiin hyvän tovin. Kotona oleva Ikean puupalikkalelukaari on aika äkkiä katsottu.

Eläköön solidaarisuus, meille pakattiin pussillinen leluja lainaan. Ja johan on alkanut esineisiin tarttuminen luonnistaa, kun on jotain mihin tarttua. Paska mutsi -morkkis selätetty, onneksi on ystäviä.


Meillä ei sit muuten myöskään nukuta perhepedissä vaan lapsi oppii omaan sänkyynsä heti pienestä. Tähän ei tehdä poikkeuksia paitsi ihan joka yö. Vaihtoehdot on, että minä nukun huonosti koska lapsi ähkii ja pyörii omassa sängyssään ja räpsii hereille puolentoista tunnin sykleissä, tai että minä nukun huonosti yksipuolisten nukkuma-asentojen vuoksi, koska yksi puolen metrin iilimato on koko ajan ihan ihossa kiinni ja täpsyttää pikku jaloillaan minun mahaani ja reisiäni.



Pysyvää on vain muutos.

Hei hei kolmen tunnin päiväunet, nyt jos tunti nukutaan yhteen soittoon niin on aika voittajafiilis. Johtuu ehkä helteistä tai sitten ihan vain muutoksesta. Kaikki jää riipinraapin ja puolitiehen eikä enää pääse ratsastamaan ellei joku ole lapsenvahtina.

Höpöhöpöt myös vähitellen piteneville syöttöväleille, nyt meillä tahdotaan syödä päivisin 2 tunnin välein ja öisin ihan maksimissaan kolmen. Voi johtua helteistä ja niin poispäin.

Mutta onneksi asiat tuntuvat muuttuvan myös toiseen suuntaan joskus: hei hei refluksioireet ja maidonsakeuttaja, näyttäisi siltä että tiemme ovat eronneet. Vielä tulee pulautuksia mutta niihin ei enää liity kipua, ja se viidesti päivässä hikkaaminenkin on laantunut ehkä yhteen hikkaan päivässä.

Ja tervetuloa hetkittäinen varmuus omista valinnoista: meillä on alettu syödä iltaisin velliä pieni määrä (vaikka ollaan vasta 3,5 kk vanhoja ja vellipurkki sanoo 4 kk alkaen), ja joko sen tai jämäkämmän iltarutiinin tai molempien ansiosta yöunille meno on aikaistunut niin että laps nukahtaa ilman suuria seremonioita yhdeksän maissa. Tarkoittaa sitä, että sen jälkeen sohvalla istuu kaksi zombivanhempaa, joilla on nyt sitä paljon puhuttua "omaa aikaa". Vaan mitä sillä tekis, kuuntelis korva ojossa makkarin suuntaan ja söisi iltapalaa tottumuksesta hotkimalla, koska kohta yleensä tarvii taas mennä. Enää ei ihan aina tarvii. Eläköön! Ehkä siihenkin taas joskus tottuu, kunnes taas asiat muuttuu.