Tämänhetkinen laskenta sanoo minun olevan tänään raskausviikolla 8+3. Laskettu aikamme olisi siis 8. helmikuuta 2013.
Yritän palastella tätä koko raskausasiaa osiin ja miettiä aina vain kaistaletta kerrallaan. Omaa oloa tulee tarkkailtua ihan eri tavalla kuin ennen, toisaalta olisi liki mahdotonta olla huomaamatta sitä että koko ajan kuvottaa. Nälkä tulee kahden tunnin välein, sellainen ihan aito kurniva nälkä, niin kuin ei olisi viikkoon syönyt. Kahvin kanssa tuli välirikko heti testintekoviikolla, rv 6. Kahden kupin päivävauhtikin on aikaansaanut ainakin henkisen kofeiiniriippuvuuden, joten nyt olen välillä juonut kupin teetä päivässä ja huomannut, että se virkistää mieltä ja vie jopa vähän kuvotusta pois. Samoin liikkeelle lähteminen auttaa huonoon oloon, vaikka ensin tuntuu siltä etten vain voi nousta sohvalta ja lähteä ulos. Pitkiä aikoja en tosin jaksa, alkaa huimaus ja väsymys ja nälkä. Suolakeksit on hyvä. Yritän kuitenkin opetella järkeviin välipaloihin.
Kehossani asuu joku.
Se tuntuu omituiselta.
Eilen oli ensimmäinen neuvolakäynti. Kesäaika ja tietenkin sijainen, omaa terveydenhoitajaamme ei vielä tavattu. Ihan mukava kokemus, lappujen täyttämistä ja tietojen antamista. Yllätyksekseni hemoglobiini ja verenpainekin olivat ihan ok, hb 127 ja verenpaine 137/70. Verenpaineeseen varmaan vaikuttaa jännitys, en ihan jaksa uskoa että tuo olisi todellinen luku. Onneksi äitini tulee taas pian kylään ja tuo mittarin mukanaan, voi sitten mitata kotona. Varattiin aika labraan verikokeeseen ja laitettiin lähete niskaturvotusultraan, jonne pitäisi päästä noin kolmen viikon kuluttua. Asiat ovat ihmeellisiä, etäisellä tavalla tuttuja jostain lukemastani, mutta omalla kohdalla vieraita. Apteekista hain odottavalle tarkoitetun vitamiinipurkin ja neuvolantäti käski tarkkailla, että maitoa ja maitotuotteita menee tarpeeksi, pelkkänä maitona laskettuna litra päivässä.
Olen hairahtunut lukemaan kaksplus- ja vauvafoorumia. En tiedä mikä stressaa eniten, kauhukertomukset 85-tuntisesta synnytyksestä vai 11-viikolla ultrassa todetusta tuulimunasta. Hetkittäin olen kiitollinen siitä että kuvottaa, se tuntuu todelliselta merkiltä siitä että jokin on eri lailla kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti