Ruoka ja sen säännöllinen nauttiminen on aina ollut minulle tärkeää. Nyt nälkäni on kuitenkin saavuttanut ihan uudet mittasuhteet. Olen tottunut nyt alkuraskausaikana syömään aamupalan n. klo 8-9, sitten jotain pientä klo 11 ja kunnon ruokaa ihan viimeistään klo 13. Sitten "päiväkahvi" ilman kahvia klo 15, lisää ruokaa klo 17-18, jotain välipalaa klo 19 ja iltapala vielä klo 21-23.
Tällä rytmillä pahoinvointi pysyy jokseenkin kurissa, mutta auta armias kun rytmiin tulee muutos. Kuten tänään. Oli pakko mennä kauppaan kun jääkaapissa ei ollut enää kuin valo, ja siinä reissussa hurahti aamupäivästä kolmisen tuntia kun piti toimittaa muitakin asioita samalla. Pahoinvointi otti ylivallan vihannesosastolla. Tee siinä sitten järkevästi useamman päivän ostoksia kun koko ajan tulee röyhtäys ja pitää nieleskellä kuvotusta takaisinpäin. Nälkä etenee siten että ensin kuvottaa, sitten alkaa huimata ja kuvotus voimistuu, ja lopulta alkaa tykyttää päässä siihen malliin että migreeni iskee. Tänään sain huomata että tästä seuraava vaihe on tärinä. Mutta ennen tärinävaihetta ehdin kassalla kirahtaa takanatulevalle nuorellemiehelle, kun hän alkoi tuuppia ostoksiani seuraava asiakas -kyltillä kun minulla oli vielä puolet tavaroista nostelematta hihnalle. Mies oli pahoillaan, minä raivoissani. Jälkikäteen vasta tajusin, kuinka raivoissani olinkaan! Ihan turhasta.
Selvisin kotiin asti (jouduin tosissani keskittymään ulkona hernekojulla että suuni pysyi supussa, kun edellä oleva setä napisi hinnoista ja laadusta ja kapan pienuudesta ja kaikesta, ja silti mussutti koko ajan kourakaupalla maistiaisia. Hyvin näyttävät maistuvan vaikka ovatkin kalliita, vanhoja, pehmeitä ja ties mitä!) ja purin kassit kiireellä ja aloin laittaa ruokaa. Wokkasin vihanneksia (porkkanaa, parsakaalia, kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia), heitin sekaan vähän makeaa chilisoosia, paistoin vielä vähän patonkia ja leipäjuustoa kylkeen, ja sitten raejuuston kanssa ääntä kohti. Tässä vaiheessa havaitsin tärinän. Olin niin nälkäinen ja tutiseva että hädin tuskin osuin haarukalla suuhuni. Mutta sitä onnellisuutta joka minut valtasi kun sain syödä! Jälkkäriksi vielä vähän jätskiä ja sen jälkeen olinkin valmis päiväunille. Hieman lepäämistä haittasi haju joka nousi koirille ostamistani naudanlumpioista, mutta mitä pienistä, pojat olivat onnellisia ja tyytyväisiä ja poissa jaloista kokonaiset kaksi tuntia.
Raskausviikkoja nyt 11+2, olen koko ajan nälkäinen ja syön koko ajan. Mutta se tuntuu olevan ainoa keino pysyä jotenkin hyvävoimaisena, joten sillä mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti