Hyvää ja huonoa

Raskaus on puolivälissä. Se tuntuu kornilta, osin siksi että kaikki on kuitenkin tähän saakka mennyt ihan hyvin enkä ole kovinkaan usein negatiivisessa mielessä kokenut olevani raskaana. Nettipalstoja lukiessa tulee vaikutelma, että on normaalia kärvistellä kivuissa ja säryissä ja krampeissa raskausaika alusta loppuun saakka, ja että kaikki vaivat voi kuitata sillä että kunhan lapsella on kaikki hyvin niin ei minun niin väliä. Tulee tunne, että kiillotetaan vain omaa täydellinen äiti -kruunua. 

Vaikka mistäs minä tiedän, tähän asti taipaleeni äidiksi on ollut varsin helppo ja sujuva alun pahoinvointia ja migreeniä (joka muuten on aika kivasti jättänyt minut nyt rauhaan!) lukuunottamatta. Ummetusta nyt on koko ajan enemmän tai vähemmän, mutta siihen ei ole ennenkään tarvittu raskautta joten en osaa laskea sitä kovin häijyksi vaivaksi. Duphalacilla mennään joka aamu. 

Teen kuitenkin fyysisen työni kuten ennenkin, vaikka siihen kuuluukin nostamista, kantamista ja kumartelua. Huomaan että väsyn ja hengästyn paljon vähemmästä kuin ennen - ratsastustuntia pitäessä loppupalautteen antaminen kävelevän hevosen vieressä kirien on kirjaimellisesti henkeäsalpaava koettelemus. Jaksan tehdä täysiäkin päiviä, mutta kiireen jälkeen tarvitsen lepoa enemmän kuin ennen. Siitä olen onnellinen, että vielä ainakaan raskaus ei ole ollut kivulias noin työnteon kannalta, eli minua ei supista eikä särje. Lonkan ja pakaran kipua on iltaisin, mutta kipu on siedettävä ja hallittavissa. Edelleen lääkitsen pakaraa hevosten arnikageelillä, siinä ei sanota ettei saa käyttää raskausaikana... 

Puoliväli! 20+0

Kupu näyttää puolivälissä tuolta. Se kätkeytyy vieläkin tuulitakkiin niin ettei minusta näe että olen raskaana, mutta vähäisemmissä vaatteissa vatsa on kyllä jo esillä. 

Tuleva mamma kävi eilen kylässä ja toi vaikka mitä tuliaisia! Sain Bola-korun, tukivyön vatsalle, tukialuspöksyt, ksylitolia pastilleissa, yhden äitiyspaidan sekä lehtiä. Ja limua ja syyshortensioita ja lupiineja. Mihin joutuisinkaan ilman äitiä, on onni ja ilo kun on äiti joka haluaa auttaa ja tukea ja osallistua. 

Otsikon hyvät ja huonot ovat viime yön tapahtumia. Heräsin 05.44 siihen että oikea pohkeeni kramppaa, se oli aivan kivikova ja kipeä. Inisin ja yritin hieroa jalkaa henkiin, ja kun pohkeesta kramppi hellitti, se siirtyi saman jalan jalkapohjaan. Tiedän raskausajan yöllisistä suonenvedoista ja voin jo tämän yhden kokemuksen perusteella sanoa että onpa vittumainen vaiva! Aion ensi tilassa ostaa magnesiumia jos sillä voisin lievittää kramppaamista. Syömissäni raskausvitamiinivalmisteissa luvataan magnesiumin määrän täyttävän vain alle puolet päivän saantisuosituksesta, joten jos en ravinnostani saakaan tarpeeksi, niin saatan jopa jäädä saantisuosituksen alle. 

Siinä kramppien aikaan bébé villiintyi mylläämään oikein kunnolla, ja kun laitoin käden mahalleni, tunsin useampaan otteeseen mahan läpi sen muksauksia. Mietin, herätänkö miehen heti kokeilemaan, mutta kellonajan huomioonottaen arvelin, että herättäminen olisi turhaa, toinen olisi sekaisin kuin seinäkello joka tapauksessa eikä ehkä nauttisi kokemastaan kovinkaan paljon. 

Tänään on jatkunut kutakuinkin sama meno. Bébé sätkii ja muljahtelee jo tosi voimakkaan tuntuisesti, ja vähän väliä jalkapohjat yrittää krampata. Katsotaan, josko tänä iltana saataisiin sätkähdykset tuntumaan jo miehenkin käteen. 

*

Kahdentoista tunnin päästä ollaan ultrassa. Se on hieman jännittävää. Olen hyvin onnistunut pitämään itseni kiireisenä jottei jännitys ole saanut yliotetta.