Ujo bébé ja vaivojen alku

Viikkoja kasassa tänään 19+3 eikä ole enää epäilystäkään, etteikö meidän bébé liikkuisi. Pienet muljahdukset ovat välillä jo varsin selkeitä tömäytyksiä, ja siinä missä tunsin liikkeitä viikko sitten vain makuulla ja rauhassa ollessani, tunnen niitä nyt myös istuessani ja seistessäni ja keskittyessäni johonkin muuhunkin kuin tunnustelemiseen. Nyt olen metsästänyt liikkeitä myös käden kanssa, jotta mieskin pääsisi osalliseksi jälkikasvunsa mylläämisestä, mutta toistaiseksi bébéä alkaa ujostuttaa aina kun laitan käden vatsalleni ja koitan tunnustella. Sätkiminen loppuu siihen paikkaan, ja sitten kun kyllästyn odottamaan ja tarvitsen kättäni johonkin muuhun, se alkaa uudestaan. Luulen kuitenkin, ettei enää mene pitkästi siihen että liikkeet tuntuvan mahan päällekin, minulla ei edes ole juuri mitään lisäeristystä tuossa mahan päällä. Maha on suurentunut paljon, nyt se jo täyttää hieman äitiyspaitojen etupussukkaakin. Tuulihousuista meni ennen vetoketju puoleen väliin, nyt se ei mene enää ollenkaan.

Vointini on edelleen hyvä ja reipas. Ratsastaminen tosin vähenee koko ajan, nyt olen kahdesti siirtänyt valmennustunnit niin että valmentaja ratsastaa ponin ja minä vaan katselen. Itse olen käynyt selässä käyntimaastoissa ja kevyesti kentällä, mutta vähän vaikeaahan se jo on. Erityisesti, kun housut ei mahdu kiinni vaan kinnaavat ja kiristävät juuri jostain sieltä rakon tietämiltä.

Hieman olen kuitenkin saanut esimakua mahdollisista säryistä, nimittäin raskaan päivän jälkeen koskee aika usein lonkkiin ja alaselkään. Välillä havahdun myös yöllä asentoa vaihtaessani tai vessareissulla kipuun. Kyse ei ole mistään sietämättömästä kivusta, vaan sellaisesta epämukavasta juilimisesta. Toisinaan kipu tuntuu myös kun kumarasta koittaa suoristua ihan ylös asti - sohvalta nousu on ainakin yksi sellainen jossa hetken aikaa puhisen ja järjestelen raajojani. Keskivartalo tuntuu jäävän jälkeen muusta kropasta. Hyvin kuitenkin kroppa kesti, kun jouduin sunnuntaina kävelemään kaksitoista tuntia sairaan hevosen kanssa, rytmissä 20 min kävelyä 20 min lepoa. Väsymys oli infernaalinen sen jälkeen, mutta kun on hoidettava niin on hoidettava.

Kävin kampaajalla ja leikkautin tukastani yli kaksikymmentä senttiä pois. Nyt on polkkatukka ja hyvä väri ja kevyempi olo. Luksusta. Kallista, kun säästääkin pitäisi, mutta luksusta silti ja koin, että ansaitsin.

Raskausajan himoista ja mieliteoista ja ällötyksistä puhutaan kovaan ääneen: minä olen tylsä eikä minun tee erityisesti mieli mitään (paitsi kunnon ruokaa). Ehkä hieman normaalia useammin mieleni tekee limua - en ole koskaan ollut mikään limsanjuoja, mutta nyt ajattelen aika monta kertaa viikossa kunpa olis nyt lasillinen limua. Mutta jos sitä ei ole (niin kuin ei yleensä ole), niin en lähde sitä ostamaankaan. Ällötyksiäkään ei suuremmin ole, mutta kahvia en juo vieläkään ja purkkaa en ole pystynyt syömään koko raskausaikana. Ajatus purkkamällistä suussa on jotenkin... kuvottava. Syön sitten ksylitolipastilleja purkan korvikkeena.

*

Rakenneultra on tulevana maanantaina, viiden päivän päästä. Aika lailla jännittää, mutta hyvällä tavalla. Haluan nähdä että tyypillä on pää ja raajat niin kuin kuuluukin, ja että ollaan taas ohi yhden merkkipaalun. Rakenneultran jälkeen olen luvannut itselleni, että voin tehdä jotain hankintoja lapselle. Sitä ennen ei.

Alun vankkumaton poikaolo on vaihtunut siihen, että siellä saattaa sittenkin olla tyttö.