Mutta faktahan on, että tuo varttia-vailla-puolivuotias alkaa jo kyllästyä tuijottamaan aina vaan meikäläisen naamaa päivästä toiseen, ja oman leluboksin lelut on aika nopsaan imeskelty. Ja aina kun on käyty kylässä, nähty muita vajaamittaisia ja lapsenmielisiä tai ylipäätään vain jotain muuta kuin oman kodin kattopalkit, on pikkuässä tyytyväisempi ja nukkuu paremmin.
Niinpä googlasin MLL:n paikallisyhdistyksen sivuille ja katsoin ne pahamaineiset perhekahvilat ja niiden aukiolot. Miten voikaan krampata henkisesti niin rankasti, kun jo esittelytekstissä sanotaan Pappilassa on ollut omat vakikävijänsä, mutta aina kaivataan uusia kävijöitä joukkoon? Siis tuohan huutaa sitä että siellä on istunut ne samat akat jotain viistoista vuotta ja tehneet aina vaan uusia lapsia jotta saavat edelleen istua siellä niin kuin aina ennenkin, ja uskallapa pistää nenäsi uutena sinne niin tunnet kyllä astuneesi väärille varpaille.
Mies tarjoutui että hän menee pikkuässän kanssa, mutta ei sekään ollut hyvä. Kun ehkä vähän minäkin alan olla kypsä istumaan tässä samalla leikkimatolla ja kommunikoimaan ison osan päivästä ihmeellisellä lässynlää-sävyllä ja saamaan vastaukseksi pelkkää huulienpäristystä. Yhtenä päivänä sain itseni kiinni sanomasta pikkuässälle, että no niin, vaihdetaanpa sun vaippuli. VAIPPULI?!?
 |
| Onneksi on omat varpaat joilla leikkiä sillä välin kun huonoäiti kirjoittaa blogiin. Ja se pahainen leikkimatto ja siinä joku söötti sosepuklukin kuivuneena etualalle. |
Perhekahvilat ovat kiinni heinäkuun. Huh ja huokaus, paitsi että ensi viikolla alkaa elokuu. Se siitä miettimisajasta sitten. Sanokaa mulle, että siellä voi olla joku normaalikin ihminen? Ettei mua syödä heti jos käyn siellä? Ettei nää hemmetin hitaat hämäläiset ole oikeasti niin kuppikuntaisia kuin millainen fiilis mulla näistä vahingon kautta löytyneistä kotikulmistani on?
Help, tämä on hätähuuto vauvakuplan syövereistä, en löydä tietä ulos.
10 kommenttia:
Ootko lukenut Kukan blogitekstin ekasta kahvilareissusta! Nooh, mun eka kahvilareissu lähenteli aika paljon sitä. Tässä muistuikin mieleeni, etten ole siellä sitten sen jälkeen käynytkään..täytyypä kai sinne yrittää suunnata jossain vaiheessa uudestaan.. :D
Kyllä siellä voi kivaakin olla. Musta on vain vanhemmiten tullut kai vähän ujo. Ja ajoittain haastavaa poistua omalta mukavuusvyöhykkeeltä.
http://vauvamaailmaan.blogspot.fi/2012/11/taaperoiden-treffit-osa-kaksi.html
Menkää vaan rohkeasti ja monta kertaa! Ne on kollegoja (ei todellakaan parhaita ystäviä tai edes kivoja kaikki) ja ei niiden kanssa ole pakko ystävystyä, mutta sieltä saattaa löytyä joku kivakin tyyppi vaikka vuoden kuluttua
:D
Mutku!
Täällä ei kukaan edes niissä synnytys eiku perhevalmennuksissa puhunut mitään. Korostan, ei kukaan, ei mitään! Kun vetäjä kysyi jotain niin kaikki istui niinku olis jääpuikko sielläniin ja pälyili seinille. Kuiskuttivat vähän jotain oman kultapuppelinsa korvaan, ehkä, tai sitten näyttivät vihaavan sitäkin tyyppiä joka siinä vieressä istui ja oletettavasti oli syypää siihen pallomahaan. Minä puhelin sitten yksinäni vetäjän kanssa kun itsekin jonkun verran yleisön edessä puhuneena tiedän, miten helvetin piinaavaa sellainen täyshiljaisuus voi olla.
Jos ne samat naamat on siellä kahviloissakin niin voooooi jee voin kuvitella sen letkeän tunnelman!
Mutta kiitos kannustuksesta. Kyllä mä ainakin blogipäivitysaiheen toivossa kerran aion käydä.
Anteeksi hymyni, mutta muistui mieleen elävästi nuo ajat. :) Oletko ajatellut ettet menisikään? Tuon ikäiset vauvat eivät hyödy oikeasti ikäisestään seurasta; olosuhteiden muutos riittää virikkeeksi. Kauppareissut, kyläilyt, uimarantareissut jne jne. Pihalla käynti tms. Omat lelut ovat aina kiinnostavia, koska niistä löytyy uusia puolia. Välillä voi jotkut ottaa pois ja antaa vkon päästä uudestaan, vaihdella. Kirjoja voi vähitellen alkaa lukemaan, laulaa tosiaan mitä mieleen tulee (meillä jossain vaiheessa 1 vuoden jälkeen laulettiin neidin toiveesta lasten virsiä, sis jopa kirkkoon kuulumaton mieheni lauloi). Takaan ja alleviivaan, että teillä vauvan sanavarasto ja ymmärrys kehittyy vähintään normaalilla tavalla riippumatta vauvakerhoista.
Mutta toki eksoottista siellä käynti voi olla. :P
Ei meilläkään kukaan puhunut niissä neuvolan järjestämissä jutuissa. Kaikki oli hämmentyneitä ja asettelivat vauvojaan alustoille Meillä ei ollut alustaa ja laitoin lapsen lattialle, hirvee morkkis! Eikä niissä mahakokoontumisissakaan oltu kuin yhdessä kollektiivisesti vaivautuneita. Näin jälkikäteen muuten olen ollut tyytyväinen ettei ollut alustaa ja kakkonen saa jo vapaasti laiduntaa pihalla apiloita. Mitä sillä on väliä mitä muut ajattelee tai onko ne hiljaa, sinä saat olla sinä siitä huolimatta :). Mulle ne oli paikkoja missä sai juoda kahvia ja jutella vaikka vetäjälle ja jollekin muulle äidille kuka valvoi öitä. Lopulta sieltä löytyi omat kivat tyypit ja nyt ne on jo kavereita nuo ykkösen kerhokamut. Eikä se alku ollut helppoa eikä se lapsi siitä tajunnut oikein mitään, mutta tykkäsi se katsella ympärilleen ja nukkui paremmin kun sai enemmän mekkalaa korviinsa. Suosittelen edelleen ihan vaan siksi että vaan ei rima nouse sitten vaikka vuoden tai kahden päästä ja sitten jo tietää ketkä ovat niitä jäänaamoja ja kenelle voi morjestaa.
Anna ukkos mennä ekalla kertaa. Se saa täyden sosiaalisen hyväksynnän, missä tahansa, tapahtui mitä tahansa, kun on kaksistaan liikenteessä vaippuli-ikäisen kanssa.
Kiitos taas kommenteista! Anonyymi klo 10.40, olen miettinyt etten menisikään viimeiset 6 kk + raskausajan + suunnilleen koko sitä edeltävän elämäni ;) Ja nyt viimeiset kaksi päivää olen miettinyt, jos menisinkin. Osittain syynä on juuri se, kun sekä tekee työnsä kotona yksin että harrastaa kotona yksin, ei käy missään ilta/yöelämässä, ja on kaiken lisäksi sillä lailla vieraalla maaperällä ettei ole täältä kotoisin ja kaikki vanhat ystävät on +- 100 km johonkin suuntaan, niin aikuiset ihmiskontaktit on oikeasti aika vähissä.
Ja kuten anonyymi klo 13.37 sanoi, ehkä rima olisi nyt matalammalla kuin sitten kun lapsi jo ihan oikeasti hyötyy niistä vieraista leluista ja ikäisistään leikkikavereista. Nyt on ohut tsäänssi siihen, että vauvaryhmässä on joku muukin ensikertalainen, joka kiivaasti kaipaisi juttukaveria. Vaikka onhan se aika löyhä yhdistävä tekijä, että jokainen on puskenut sisuksistaan lapsen. Siksi noissa kerhoissa kai puhutaan pääasiassa siitä mikä ilmiselvästi ainakin yhdistää, niistä lapsista.
Oho, kommenttisuma! Mistä te kaikki nyt pompsahditte :D
no minähän olen ylittänyt itseni ja käynyt kaiken maailman vauvamuskarit ja -uinnit, värikylvyt ja perhekahvilat. Pää olisi levinnyt, jos olisin istunut koko vauvavuoden kotona vauvan kanssa kaksin. Kaikki ovat töissä päivällä, oma mies mukaan luettuna.
Ehkä tää vauvahomma pehmensi mun aivot, mutta ei se niin kamalaa ole. En tiedä edelleenkään niiden ihmisten nimiä, ainoastaan lasten nimet. Musta tää on vähän sama homma kuin koiraharrastuksessa, että ei välttämättä ole muuta yhteistä kuin se koira tai lapsi, mutta sen tiimoilta riittää puhuttavaa sen verran kuin pitää. Ja on oikeastaan aika kivaa saada vertaistukea, oli se sitten sohvan syönyt koira tai pottahommasta kieltäytyvä lapsi.
Niinhän sitä sanotaan, ettei alle vuotias (vai 2-vuotias?) kaipaa muita lapsia tai mitään kummia virikkeitä. Mutta tuo oma vilkas menopeli on ainakin nauttinut näistä kaikista menoista siitä 5 kk iästä eteenpäin, kun alettiin vauvahuuhaassa juoksemaan. Kun on aamupäivän ihmettelemässä perhekahvilassa, ei tarvii vetää iltapäivällä sellaisia kimeitä mutsinnaamaankyllästymiskilareita.
Sanoisin siis, että käy nyt ainakin testaamassa :).
t. Riikkis
Lähetä kommentti