Kohtauksia eräästä lapsiperheestä

Arki-ilta, klo 21.30 vetäydyn sauvasekoittimen kanssa kylpyhuoneeseen, suljen oven huolellisesti ja surautan palapaistin soseeksi. Kylpyhuoneeseen siksi, että se on ainut paikka jonne pääsen kahden oven taakse. Olisin mennyt saunaan asti, mutta johto ei riittänyt.

Pikkuässän uni on siis herkässä, se herää lakanankahahdukseen, lattian narinaan ja siihen kun mies yöllisellä vessareissullan klo 3.30 kolauttaa varpaansa vaatekaappiin. Siinä vaiheessa kai kuuluisi sanoa ei haittaa, ethän sinä sitä tahallaan tehnyt, vastahan minä kaksikymmentä minuuttia tämän itkua hyssytin ja voin ihan hyvin hyssyttää vielä toiset kaksikymmentä minuuttia. Totuus on että siihen aikaan aamuyöstä suusta tulee ihan jotain muuta ja melko pistävään sävyyn.

Jos teen soseita kylpyhuoneessa suljetun oven takana, niin kaiken muun kylppäriasioinnin teenkin jo sujuvasti ovi auki. Jotta kuulisin hänet paremmin! Tänään harkitsin jättäväni jopa suihkukaapin oven auki, mutta tulin järkiini, vedin oven kiinni ja tein suihkussakäynnin nopeusennätyksen. Siltikin Pikkuässä oli ehtinyt siirtyä metrin siitä mihin sen jätin. Metri on paljon tuollaiselle, joka ei vielä varsinaisesti ryömi eikä konttaa.

Kaurapuurokatastrofit ovat tulleet osaksi arkea. Puuroa menee suuhun paljon ja innolla, ja yhtä paljon ja yhtä innolla sitä menee joka paikkaan muualle. Iltakiukun saa selätettyä pariksikymmeneksi lisäminuutiksi antamalla puuronsyönnin päätteeksi lusikan Pikkuässän oman käteen.

Lusikka saa saman käsittelyn kuin kaikki muukin nykyään - suuhun työntämisen lisäksi kaikkea pitää paukuttaa pöytää tai lattiaa vasten ja kuunnella, millainen ääni lähtee. Teelusikka saa arvosanan erinomainen!

Niin, ja kuva on utuinen koska kaurapuurosormelta ei jää mikään huomaamatta: