Prikke prakke

Pikkuässä sai mammalta (ja vähän myös multa ja mieheltä) puolivuotislahjaksi syöttötuolin. Soseiden syöttö sitterissä alkoi muistuttaa extremeurheilua, kun pikkuässä punnersi kyynärvarsien varassa itseään ylös ja kumarteli kaksinkerroin kohti omia varpaitaan.

Hei sitten, sitteri! Joudat pesukoneen kautta paikkaan nimeltä jemma.

Syöttötuoliksi valikoitui perusteellisen perehtymistyön jälkeen (no okei kahdelta äiti-ihmiseltä kysyin ja kerran googlasin) Stokken Tripp Trapp, joka lupaa kestää käytössä läpi koko leikki-iän ja muuttua lapsen tarpeiden mukaan. Kallis ku fan (mutta väreissä löytyy muutakin kuin pyökki ja valkoinen). Ja tuntuu tukevalta (on niin pitkät jalat taaksepäin että alan pitää kirjaa, montako kertaa lyön varpaani niihin ja karjun vauvan kuullen ihan jotain muuta kuin pentele ja himputti). Siihen vielä päälle baby set (kallis) jottei lapsi putoa ja istuinpehmusteet (kalliit, mutta mamma välttämättä halusi). Tarjola olis ollut valjaatkin (ylläri, kalliit), mutta ne jätettiin toistaiseksi ostamatta. Käytettynäkin näitä tuoleja liikkuu, mutta tuntuivat pitävän hintansa aika hyvin – kahden lapsen käyttämänäkin niistä pyydettiin vielä 75-90 e, ja olisi pitänyt noutaa jostain hevonkekkulista. Joten meille tuli uusi.

Mies nimesi syöttötuolin nopeasti uudelleen:
- Kato netistä ne värivaihtoehdot ja sano, mikä otetaan.
- (mies naputtaa konetta) Mistä mä ne löydän, mikä sen tuolin nimi oli? Ai niin, Prikke prakke!

Prikke prakke ja oheissälät. 

Tänään tuli olo että meillä on jo aika iso vauva. Syötiin kaikki lounasta samaan aikaan, koko porukka saman pöydän ääressä. Pikkuässä veti kipallisen porkkanaa ja jauhelihaa ja imeskeli jälkkäriksi tomaatti- ja kurkkulohkoja. Tuntui että se olisi syönyt vielä lisääkin.

Eilinen puolivuotisneuvola oli taas taattua jaajaa-kamaa. Kuulemma vauvalle saa nyt antaa 4-5 kiinteää ateriaa päivässä, ”niin paljon kuin lapsi syö”. Silti maidon pitäisi olla pääasiallinen ravinnonlähde yksivuotiaaksi asti. Mitenköhän tämä yhtälö toteutuu kun on tämmöinen... hyväsyöntinen lapsi, jonka suu on apposen auki kuin linnunpojalla heti kun lähistöllä lusikoidaan. Miten siihen enää maitoa menee, jos se syö kippokaupalla puuroa, lämpimiä ruokia ja hedelmäsoseita? (Toinen hyvä kysymys on, miten minä imetysinhossani olen tällaisesta huolissani?? Kohta alan varmaan inistä, miten haikeaa on kun imetys loppuu.)

Ruokahetkemme päätteeksi tuli vahva tunne siitä, että ollaan jonkun uuden alussa. Nimittäin siivoamisen, pyyhkimisen ja irtiraaputtamisen. Prikke prakkenkin jalat sai jo pyyhkiä, vaikkei se ole seissyt keittiössä vielä viikkoakaan.

Uudet parhaat ystäväni

Ruokalaput kuivuu (kuvan kissa ei liity tapaukseen)